Verkkouutiset

Neljä vuotta vankina virunut varoittaa: Täällä ISIS:n kannatus sikiää

Irlannin kansalainen oli vangittuna Egyptissä neljä vuotta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Irlannin kansalainen Ibrahim Halawa, 21, oli neljä vuotta vangittuna Egyptissä. Viime lokakuussa vapautettu Halawa kertoo CBS Newsille nähneensä kymmenien vankien radikalisoituneen ja omaksuneen Isisin näkemyksiä.

Egyptiläistä syntyperää oleva Halawa pidätettiin lomamatkalla kesällä 2013, kun Egyptin turvallisuusjoukot hajottivat rauhanomaisen mielenosoituksen, johon hän osallistui.

Mielenosoittajat vastustivat armeijan toimia. Armeija syrjäytti muslimiveljeskuntaan kuuluvan presidentti Mohammed Mursin heinäkuun vallankaappauksessa 2013.

Dublinin esikaupunkialueella syntynyt Halawa oli vangittuna useissa eri kiinniottokeskuksissa neljän vuoden ajan.

Halawaa syytettiin muun muassa väkivaltaan kiihottamisesta ja murhasta. Hän kertoo, kuinka vankeja pahoinpideltiin säännöllisesti patukoilla ja metalliketjuilla.

– Aluksi kukaan vangeista ei ollut edes kuullut Isisistä. Kun vapauduin, ehkä noin 20 prosenttia vangeista kannattivat avoimesti jihadistien ideologiaa ja näkemyksiä.

Halawan mukaan suurin osa vangeista oli insinöörejä, opiskelijoita ja lääkäreitä, jotka halusivat vain päästä kotiin perheidensä luokse.

– Se saattoi olla vaan puhetta, mutta monet halusivat kostaa oltuaan vangittuna useiden vuosien ajan ilman syytä.

Siinain niemimaalla toimiva Siinain provinssi -niminen järjestö on tehnyt useita hyökkäyksiä viime vuosina. Järjestö on vannonut uskollisuutta Isisille. Hyökkäyksissä on kuollut useita turvallisuusjoukkojen jäseniä ja siviileitä.

Egyptin viranomaiset ovat puolestaan tiukentaneet otettaan toisinajattelijoista. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan vankiloissa on jopa 60 000 poliittista vankia, jotka ovat pääosin Mursia tukevia islamisteja.

Egyptin hallitus on julistanut muslimiveljeskunnan terroristijärjestöksi.

Halawa kertoo vankilavirkailijoiden kutsuneen häntä ja muita vankeja ”poliittisiksi vangeiksi”. Hänen mukaansa vankisellit oli rakennettu 10 henkilöä varten, mutta niissä säilytettiin kymmeniä ihmisiä. Hallitus kiistää väitteet poliittisista vangeista.

Neljän pitkän vuoden jälkeen Halawa todettiin syyttömäksi ja vapautettiin 18. lokakuuta 2017. Hän on palannut kotiin Irlantiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)