Lähes neljä kymmenestä USA:ssa uskoo, että demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden kärsii sairaudesta.
Rasmussen Reports -gallupyhtiön kyselyn mukaan 38 prosenttia todennäköisistä amerikkalaisäänestäjistä uskoo Joe Bidenin kärsivän jonkinasteisesta dementiasta.
Näkemäänsä ja lukemaansa perustuen 48 prosenttia kyselyyn vastanneista on asiasta eri mieltä. Lisäksi 14 prosenttia kertoo olevansa epävarma.
Bidenin oman puolueen äänestäjistä 20 prosenttia on sitä mieltä, että hän kärsii dementiasta. Republikaaneja äänestävistä 66 prosenttia ja kumpaankaan suureen puolueeseen kuulumattomista 30 prosenttia on tätä mieltä.
Arvostelijat ovat kiinnittäneet huomiota Bidenin toistuviin lipsahduksiin, hämmentäviin lausuntoihin ja käytökseen.
Suurin osa kaikista äänestäjistä (61 prosenttia) pitää Bidenin kannalta tärkeänä, että hän käsittelee dementiaa koskevaa kysymystä julkisesti. 36 prosenttia ei pidä sitä tärkeänä.
51 prosenttia demokraateista ja sitoutumattomista äänestäjistä katsoo, että asiaan pitäisi ottaa kantaa julkisesti. Republikaaneista 81 prosenttia on tätä mieltä.
Dementialla tarkoitetaan oireistoa, jossa muistin heikkeneminen ja muiden kognitiivisten kykyjen lasku alentavat potilaan kykyä selviytyä normaaleista arjen toiminnoista sekä haittaavat sosiaalista ja ammatillista selviytymistä.
Puhelimitse ja verkossa tehtyyn tutkimukseen osallistui 1 000 todennäköistä äänestäjää 25.-28. kesäkuuta välisenä aikana. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.