Verkkouutiset

Naton pääsihteeri: EU ei voi suojella Eurooppaa

Euroopan unioni ei tulisi Naton pääsihteerin mukaan toimeen ilman läntistä puolustusliittoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun Eurooppaan kohdistuneet turvallisuusuhat ovat viime vuosina lisääntyneet, Nato on pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan kyennyt nostamaan joukkojensa valmiutta ja sijoittamaan uusia taisteluosastoja itäisen sivustansa suojaksi. Puolustusliiton kaikki jäsenmaat ovat hänen mukaansa myös nostaneet puolustusmenojaan yhteisen sitoumuksensa mukaisesti.

– Meidän on lisäksi varmistettava, että pystymme säilyttämään teknologisen voimamme. Kaikki, mitä voimme tehdä innovaatioiden alalla, tekoälyn kaikkien vaikutusten ymmärtämiseksi sekä kvanttiteknologian ja autonomisten asejärjestelmien hyödyntämiseksi turvallisuutemme hyväksi edistää tietenkin myös yhteistä puolustustamme Euroopassa, Stoltenberg sanoo.

– Tärkeintä on mielestäni pysyä sitoutuneina artikla 5:een ja lähettää mahdolliselle vastustajalle erittäin selkeä viesti siitä, että hyökkäys yksittäistä liittolaista vastaan laukaisee koko liittokunnan vastatoimet, hän toteaa.

EU ei ole puolustusliitto

Naton ja Euroopan unionin keskinäinen yhteistyö on Stoltenbergin mukaan noussut muutaman viime vuoden kuluessa täysin uudelle tasolle, koska siihen on olemassa molemminpuolinen poliittinen tahto.

– Uskon, että EU:n lisäpanostukset puolustukseen voivat tuottaa uusia suorituskykyjä, vähentää eurooppalaisen puolustusteollisuuden hajanaisuutta – mikä on kaikkien etu – sekä kasvattaa puolustusmenoja, hän sanoo.

– Nato on vuosikausia kehottanut puolustusmenojen kasvattamiseen Euroopassa, ja nyt niin vihdoin tapahtuu. EU ei kuitenkaan voi korvata Natoa. EU ei voi suojella Eurooppaa. Osaltaan kyse on resursseista: 20 prosenttia Naton puolustusmenoista tulee EU:hun kuuluvilta Nato-liittolaisilta. Osaltaan kyse on myös maantieteestä: Norja ja Islanti pohjoisessa, Turkki etelässä, Yhdysvallat, Kanada ja Britannia lännessä – myös nämä maat ovat tietenkin Euroopan puolustuksen kannalta tärkeitä, hän toteaa.

Naton merkitystä Euroopalle kuvastaa hänen mukaansa hyvin se, että peräti 90 prosenttia EU:n kansalaisista elää läntiseen puolustusliittoon kuuluvassa maassa.

Stoltenberg esitti näkemyksiään Münchenin turvallisuuskonferenssiin liittyvässä huipputason virtuaalikokouksessa videoyhteyden välityksellä.

Maailman valtiojohtajia yhteen kokoava turvallisuuskonferenssi on ollut tapana järjestää Münchenissä vuosittain helmikuun lopulla. Koronaviruspandemian vuoksi tämänvuotinen päätapahtuma on siirretty myöhempään ajankohtaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)