Presidentti Sauli Niinistö kehotti 30.4. keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. ”Natojäsenyyden hakeminen olisi perustavanlaatuinen ja kauaskantoinen päätös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja se vaatisi laaja-alaista keskustelua ja huolellista harkintaa”, toteaa valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko vuodelta 2016.
Selonteossa ei käsitellä mahdollista Natoon liittymistä valtiosäännön näkökulmasta. Puute voi tuottaa yllätyksiä koti- ja ulkomaalaisille keskustelijoille, jotka eivät kenties tunne Suomen valtiosääntöä. Siksi valtiosääntöinen tarkastelu on tarpeen.
Liittymisestä päätettäisiin solmimalla valtiosopimus, josta säädettäisiin lailla. Säätämisen yhteydessä perustuslakivaliokunta asiantuntijoineen arvioisi liittymissopimuksen sisällön. Arvioinnin yhtenä kohteena olisi Naton ja EU:n perussopimuksien keskinäinen suhde Suomen perustuslakiin.
EU:n ja Naton perussopimukset
Naton vuonna 1949 laaditun perussopimuksen 11. artiklan mukaan ”Sopimuspuolten on ratifioitava tämä valtiosopimus ja toteutettava sen määräykset omien perustuslaillisten menettelyittensä mukaisesti.” Naton edellyttämien perustuslaillisten menettelyjen arvioinnin osalta toimivalta Suomessa kuuluu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.
Perustuslakivaliokunnan arvioinnissa yhtenä olennaisena asiana olisi Naton perussopimuksen 8. artikla: ”Kukin sopimuspuoli [-] sitoutuu olemaan solmimatta kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.”
Näin perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi tulisi Naton perussopimuksen 8. artiklan ensisijaisuus suhteessa Suomen perustuslain 1 §:n vuonna 2011 tehtyyn lisäykseen:
”Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.”
Naton perussopimuksen ensisijaisuutta koskeva vaade luo jännitteen Euroopan unionia koskevan Lissabonin sopimuksen kanssa. Jännite näkyy Lissabonin sopimuksen 42. artiklassa:
”Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka käsittää unionin asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan. Se johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää. Tällöin se suosittelee, että kukin jäsenvaltio tekee tätä koskevan päätöksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.
Tässä jaksossa tarkoitettu unionin politiikka ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen, siinä pidetään arvossa niitä velvoitteita, joita Pohjois-Atlantin sopimuksen perusteella on tietyillä jäsenvaltioilla, jotka katsovat yhteisen puolustuksensa toteutuvan Pohjois-Atlantin liitossa (Nato), ja se on sopusoinnussa tuossa yhteydessä määritettävän yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kanssa.”
EU:n ja Naton perussopimusten jännitteen arviointia
Nykytilassa Suomi on Euroopan unionin täysivaltainen jäsen ilman Euroopan unionia koskevan sopimuksen 42. artiklassa todettuja rajoitteita, jotka koskevat ”tiettyjä jäsenvaltioita”. Natoon liittyminen muuttaisi Suomen edellä todetussa Lissabonin sopimuksen merkityksessä ”tietyksi jäsenvaltioksi”. Liittyminen rajoittaisi Suomen tulevien eduskuntien mahdollisuuksia osallistua Euroopan unionin kehittämiseen kuten myös muihin mahdollisiin kansainvälisiin sopimusjärjestelyihin.
Mikä olisi tuon Nato-sopimuksen myötä muodostuvan rajoitteen merkitys Nato-sopimuksen valtiosääntöisen hyväksyttävyyden arvioinnissa? Entä olisiko päätös Natoon liittymisestä liian merkittävä yhtä toimikauttaan istuvalle eduskunnalle – voisiko eduskunta päättää siitä tavallisella lailla vai tulisiko päätös tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä ja jakaa se useammalle eduskunnalle tai saattaa kansanäänestykseen?
Oma arvioni on kirjoitettu sisään eduskunnan hyväksymään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon: ”Natojäsenyyden hakeminen olisi perustavanlaatuinen ja kauaskantoinen päätös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa”, toteaa selonteko.
Eduskunnan toteaman merkittävyyden vuoksi päätös tulisi tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä kahdessa perättäisessä eduskunnassa. Vaihtoehtoisesti päätös voitaisiin tehdä kansanäänestyksellä tai riittävällä määräenemmistöllä yhdessä eduskunnassa, kuten nyt vielä istuva eduskunta teki tiedustelulakeja koskevan lakipaketin kanssa vuoden 2019 alkukevään aikana.
Merkittävyysarvion perusteluna olisi Suomen EU-jäsenyyden ensisijaisuus: kun Euroopan unioni lisättiin Suomen perustuslakiin vuonna 2011, samalla myös hyväksyttiin paitsi unioni ensisijaisuuden lisäksi myös unionin sisällä tehtävän kehitystyön ensisijaisuus. Kerran valittua linjaa tulee noudattaa tai muuttaa yhtä vahvalla menettelyllä kuin millä se on luotukin: kun linja luotiin perustuslailla, se tulee muuttaa myös perustuslailla.
Kehitysnäkymät
Edellä kirjoitettu koskee päätöksentekomenettelyä. Sisältökysymys on asia erikseen: pitäisikö Suomen liittyä tuohon vuoden 1949 Pohjois-Atlantin sopimukseen – vai kenties odottaa, että Nato päivittäisi tuon nyt jo 70 vuotta vanhan perussopimuksensa nykypäivään?
Tarve Naton perussopimuksen ajantasaistamiseen on ilmeinen. Ajantasaistamisen yhteydessä EU ja Nato voisivat neuvotella menettelystä, jossa poistettaisiin perussopimusten ensisijaisuutta koskevat jännitteet. Ongelma on kaikille Euroopan unionin Nato-maille tai Natossa jäsenyyttä harkitseville maille yhteinen, mikä rajoittaa Euroopan unionin kehittymistä.
Suomi voisi osaltaan saattaa vireille tätä koskevaa kehitystyötä lisäämällä seuraavan eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon EU:n ja Naton perussopimuksia koskevan valtiosääntöisen arvioinnin Lissabonin sopimuksen 42. artiklan näkökulmasta.
Samassa yhteydessä tulisi arvioida myös Suomen päätöksentekomenettely suhteessa eri kansainvälisiin sopimusjärjestelyihin. Arviointi tulisi perustaa ulkoministeriön julkaisemaan Valtiosopimustyöryhmän mietintöön vuodelta 2000. Mietintö on keskeisten valtiosääntöasiantuntijoiden laadukas selvitystyö, jonka käyttö olisi syytä aktivoida.
