Verkkouutiset

Konsertti Kööpenhaminassa 11. syyskuuta. / LEHTIKUVA / AFP Olafur Steinar Gestsson

Näin Tanskasta yllättäen tuli koronan mallimaa

Professorin mukaan yhteiskunnallinen luottamus oli onnistuneen epidemianhallinnan taustalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tanska purki viime viikolla kaikki jäljellä olleet koronavirusrajoitukset ja linjasi, ettei virusta tarvitse enää pitää yhteiskunnallisena uhkana.

Maan hallituksen neuvonantajana toiminut professori Michael Bang Petersen painottaa, että yhteiskunnan avaamisen perustana on korkea rokotuskattavuus. Tanskassa jo 86 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut ainakin ensimmäisen annoksen, ja 96 prosenttia yli 50-vuotiasta on täysin suojattu.

– Rokotteiden hyväksyntä on ollut Tanskassa monia muita maita korkeammalla tasolla koko pandemian ajan. Velvoitteille ei ole tarvetta, Petersen sanoo.

Ilmiötä on selitetty kansalaisten luottamuksella viranomaisten koronatoimiin. Tanskassa luottamus on pysynyt äärimmäisen korkealla, mutta Ruotsissa kansalaiset ovat olleet epäilevämpiä.

– Viranomaisten toiminnalla on merkitystä. Läpinäkyvä viestintä tukee luottamusta, vaikka viesti olisikin epämiellyttävä.

Tärkeintä olisi tehdä epidemianhoidosta yhteinen projekti, välttää polarisaatiota ja jakaa rajoitustoimien taakka mahdollisimman tasaisesti. Michael Bang Petersenin mukaan infektioiden pysäyttäminen on yhteinen hanke, jossa ei tarvitse turvautua ihmisten syyllistämiseen. Taustalla on muiden ihmisten suojeleminen.

– Johtajuus on tässä avainasemassa. Tanskassa etäisyyden pitäminen esitettiin moraalisena hankkeena, joka sai taakseen väestön tuen, prefessori jatkaa.

Kansan tuki mahdollisti massatestauksen ja koronapassien kaltaiset uudet kokeilut. Niitä ei nähty kontrollin työkaluina vaan tapana palata normaaliin.

– Mielestäni yhteisen luottamuksen aiheuttama myönteinen dynamiikka olisi pääsyy sille, miksi Tanska pääsi tähän tilanteeseen, Michael Bang Petersen sanoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)