Vuonna 1949 – viisi vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen – perustettu läntinen puolustusliitto Nato on kyennyt tuoreen amerikkalaisraportin mukaan mukautumaan turvallisuusympäristön jatkuvaan muutokseen ja jäsenvaltioidensa kulloisiinkin tarpeisiin.
Sopeutumiskyvyn merkitys korostuu hänen mukaansa nyt, kun maailma on monimutkaisempi ja keskinäisriippuvaisempi kuin koskaan ennen. Sen, miten liittokunta seuraavan vuosikymmenen kuluessa kehittyy, määrittävät yhtäältä ulkoiset uhat ja mahdollisuudet, toisaalta sisäiset tekijät, kuten yhteiset intressit, identiteetti ja arvot.
Center for Strategic and International Studies -ajatushautomon (CSIS) raportti hahmottelee seuraavalle kymmenen vuoden ajanjaksolle kolme vaihtoehtoista skenaariota, joista ensimmäisessä Nato onnistuu pysyttelemään kituutellen koossa ja säilymään merkityksellisenä toimijana useilla eri osa-alueilla kykenemättä kuitenkaan suuriin reformeihin.
– Kriisinhallinta ja turvallisuusyhteistyö pysyvät sen keskeisinä tehtävinä, mutta se ei onnistu varmistamaan niiden tehokkaan toteuttamisen edellyttämää poliittista tukea ja resursseja. Niinpä ne tapahtuvat yhä useammin halukkaiden koalitioiden, EU:n tai YK:n siipien suojissa, CSIS: apulaisjohtaja Rachel Ellehuus kirjoittaa.
– Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat yhä turhautuneempia toisiinsa. Yhdysvaltoja turhauttaa liittolaisten kyvyttömyys ottaa lisää vastuuta Euroopassa ja sen ympäristössä ja panostaa enemmän Kiinan pitämiseen aisoissa, liittolaisia taas USA:n lyhytnäköiseltä vaikuttava keskittyminen Kiinaan ja haluttomuus (päinvastaisista väitteistä huolimatta) suoda eurooppalaisille itsemääräämisoikeutta omissa asioissaan, hän toteaa.
Tässä skenaariossa Venäjä ja Kiina jatkavat Nato-maiden poliittista, kulttuurista ja taloudellista epävakauttamista. Samaan aikaan jäsenmaissa koetaan terrori-iskuja aiempaa enemmän, mikä pakottaa kohdistamaan asevoimien voimavaroja ulkoisista operaatioista sisäisen turvallisuuden tehtäviin.
Liittokunta uuteen nousuun
Toinen skenaario olettaa Naton jäsenmaiden saavuttavan yhteisen näkemyksen, poliittisen tahdon ja taloudelliset resurssit, jotka mahdollistavat puolustusliiton vahvistamisen ja modernisoinnin. Uhkista ja mahdollisuuksista vallitsee tässä skenaariossa laaja yhteisymmärrys – samoin niiden edellyttämistä toimista.
– Näihin toimiin kuuluvat Naton pidäkkeen ja puolustuksen jalostaminen Itämereltä Mustallemerelle, monialaisten ja poikkihallinnollisten työkalujen sisällyttäminen sen arsenaaliin, Kiinan muodostamien turvallisuushaasteiden hallinta sekä uusien teknologioiden, kuten tekoälyn, autonomisten asejärjestelmien ja big datan käyttöönotto Naton kilpailuaseman vahvistamiseksi, Ellehuus sanoo.
Euroopan unionin kanssa harjoitettaisiin tässä skenaariossa entistä tiiviimpää yhteistyötä, mikä vahvistaisi kykyä vastata hybridiuhkiin ja sietää jäsenmaiden sisäisiä shokkeja. EU kehittäisi omaa puolustus- ja turvallisuusulottuvuuttaan, mutta ei Naton kilpailijana, vaan sitä täydentävänä voimavarana.
Näinkö Nato kaatuisi?
Kolmannessa skenaariossa Naton yhtenäisyyden, poliittisen tahdon, uskottavuuden ja sotilaallisen voiman vähittäinen rapautuminen johtaa lopulta puolustusliiton hajoamiseen. Kielteistä kehitystä kiihdyttävät muun muassa taloudellinen laskusuhdanne, nationalismin ja protektionismin voimistuminen sekä Yhdysvaltojen perinteisen johtoaseman hiipuminen.
Tiettyjen Nato-maiden, kuten Kreikan ja Turkin, keskinäiset jännitteet kasvavat, ja jotkin jäsenmaat kääntävät katseensa kohti Kiinaa.
– Lopulta vihamieliset toimijat laskelmoivat, että Natolla ei ole poliittista päättäväisyyttä eikä sotilaallista kykyä suoriutua ydintehtävistään, ja testaavat sitä eri tavoin. Kyberhyökkäys lamauttaa sähköverkon useissa Nato-maissa, ja vaikka Venäjä on tiedustelutietojen mukaan iskun takana, kaikki jäsenmaat eivät tätä usko, eikä Nato kykene vastatoimiin, Ellehuus hahmottelee.
– Toisessa tapauksessa Venäjä väittää, että Liettuan alueellisen koskemattomuuden tilapäinen loukkaaminen on välttämätöntä Valko-Venäjän puolustamiseksi. Useimmat liittolaiset pitävät tätä häiritsevänä, mutta sivuuttavat sen, koska haluavat välttää eskalaation. Nato ei pysty aktivoimaan 5. artiklaansa, ja joukko liittolaisia ryhtyy toimiin Liettuan puolustamiseksi liittokunnan kehyksen ulkopuolella.
Tässä skenaariossa Kreml onnistuu lopulta tuudittamaan osan Nato-maista valheelliseen turvallisuudentunteeseen, joka perustuisi läheisempään kahdenväliseen suhteeseen Venäjän kanssa ja uuteen eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin, joka tekee läntisen puolustusliiton olemassaolon tarpeettomaksi.
