Mikään muu maa ei ole yhtä haltioitunut omasta menneisyydestään kuin Venäjä, Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija Andrei Kolesnikov arvioi tuoreessa kirjoituksessaan.
Pakkomielteinen suhde menneisiin tapahtumiin – todellisiin tai kuviteltuihin – leimaa keskuksen Venäjän sisäpolitiikan tutkimusohjelmaa johtavan Kolesnikovin mukaan erityisesti poliittisen johdon ajattelua.
Hän sanoo maan nykyjohdon perustavan oikeuttavan asemansa Venäjän poikkeuksellisuutta pönkittävillä myyteillä sekä hyödyntämällä historiallisia merkkitapahtumia ja -hahmoja omiin tarkoituksiinsa. Keskeinen rooli tässä asetelmassa on varattu toiselle maailmansodalle, jota Venäjällä kutsutaan suureksi isänmaalliseksi sodaksi.
– Kellään Venäjän poliittisen nykyhallinnon johtajista byrokraattisen kapitalismin edustajista ortodoksiseen erikoispalvelujen autokratiaan ei ole osaa eikä arpaa sodassa saavutetun voiton, Juri Gagarinin avaruuslennon tai edes neuvostoliittolaisten jääkiekkosaavutusten kanssa. Silti he julkeavat asettautua neuvostoajan ja jopa sitä edeltäneen historian uljaimpien lehtien perillisiksi sekä pestä valkoisiksi varsinkin Stalinin kauden synkimpiä lukuja, Kolesnikov sanoo.
Näkyville paikoille viime vuosina pystytetyt monumentit ilmentävät hänen mukaansa presidentti Vladimir Putinin hallinnon kiinnittymistä Venäjän historiallisiin myytteihin. Moskovan keskustaan ilmestyi viime syksynä neuvostodiktaattori Josif Stalinia esittävä pronssiveistos. Omat muistomerkkinsä ovat saaneet myös ruhtinas Vladimir, jonka väitetään tuoneen ortodoksisen uskon Venäjälle, tsaari Iivana Julma sekä Aleksanteri III, joka jäädytti Venäjän yhteiskunnallisen kehityksen uudistajakeisarina tunnetun Aleksanteri II:n jouduttua salamurhan uhriksi.
Lonkerot ulottuvat kaikkialle
Putinin hallinto on Kolesnikovin mukaan kyennyt sulauttamaan vallan ja omistuksen: ne, jotka hallitsevat Venäjää, kontrolloivat myös sen varallisuutta.
– Sen takia heidän on niin vaikea luopua vallasta. Ilman valtaa heillä ei ole elämää, Kolesnikov sanoo.
Presidentti Putin, tietyt klaanit ja joukko näiden palveluksessa toimivia hallinnoitsijoita ovat hänen mukaansa kaapanneet yhteiskunnan eri osa-alueet täydellisesti hallinnon otteeseen. Politiikkaa johtaa yksi henkilö, eikä poliittinen kilpailu ole laillisesti mahdollista. Valtionyhtiöt ja valtiolliset sijoitukset määräävät viime kädessä taloudesta ja sen pelisäännöistä. Kansalaisten mieliä hallitsevat Kremliä aggressiivisesti myötäilevät tiedotusvälineet ja Putinin hallintoa varauksetta tukeva ortodoksinen kirkko. Historiaakin on nyky-Venäjällä tulkittava Kremlin määrittelemän virallisen totuuden mukaan.
– Tämä on korporatiivinen järjestelmä, jossa kaikki on ryhmitelty erityisiin organisaatioihin valtapuolueesta ja oppositiota teeskentelevistä puolueista nuorisoleireihin ja Kremlin paapomiin ei-valtiollisiin järjestöihin, Kolesnikov sanoo.
Jokainen organisaatio, joka ei ole valtion kontrollissa, saa hänen mukaansa ulkomaisen agentin tai ei-toivotun organisaation leiman.
– Kyse on kirjavasta, julkilausumattomasta ideologiasta, joka yhdistelee nationalistista mytologiaa, äärimmäistä vihamielisyyttä toiseutta ja vierasta kohtaan, länsivastaisia mielialoja, eristäytymistä ja tietenkin imperialismia.
Putinista tuli presidentti suorasuu
Kolesnikov uskoo, että venäläinen nationalismi, menetetyn suurvalta-aseman haikailu, ortodoksinen uskonto ja neuvostonostalgia ovat aina olleet lähellä maailmaa KGB-upseerin silmin katsoneen Vladimir Putinin sydäntä.
– Hänellä ei vain ollut heti varaa ‘tulla ulos’ ideologisesti, vaan hänen piti tehdä se vähitellen vuosien kuluessa. Aluksi hän yritti tulla tasavertaiseksi maailman johtajien kanssa pelaamalla sääntöjen mukaan. Kun hän ei siinä onnistunut, hän alkoi luoda sääntöjä itse. Tämä vapautti hänen kätensä ja kirvoitti hänen kielensä: Putin alkoi puhua täsmälleen niin kuin ajatteli, Kolesnikov sanoo.
Hän pitää epätodennäköisenä, että Putin olisi valmis peräytymään valitsemastaan autoritaarisesta linjasta ja liberalisoimaan tai demokratisoimaan Venäjää. Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatšovin uudistusten seuraukset, arabikevään tapahtumat ja vuoden 2014 Ukrainan vallankumous toimivat varoittavina esimerkkeinä.
Vuosi 2018 merkitsee Kolesnikovin mielestä joka tapauksessa presidentti Putinin hallinnon lopun alkua. Putin muistuttaa hänen mukaansa yhä enemmän Espanjaa vuosina 1939–1975 diktaattorina hallinnutta Francisco Francoa.
– Kerrotaan espanjalaista vitsiä Francosta, joka istuu kirjoituspöydän ääressä ja siirtelee papereita ’Ongelmia, jota aika korjaa’-lokerosta lokeroon, jossa lukee ’Ongelmia, jotka aika on korjannut’. Myös Putinin jälki-imperiumi liikkuu kohti muutosta hitaan rappeutumisen tahdissa, ilman katastrofeja tai vallankumouksia.
