Minne katosi Venäjän ydinkäyttöinen ohjusristeilijä Suomenlahdella?

Itämerelle paraatiin saapunut Venäjän pohjoisen laivaston ohjusristeilijä ei ehkä olekaan lähtenyt takaisin.

Puolustusasioita seuraavat ovat kiinnittäneet tiistaina huomiota siihen, ettei Venäjän pohjoisen laivaston ylpeys, ydinkäyttöinen ohjusristeilijä Pjotr Veliki, olekaan ilmeisesti lähtenyt pois Suomenlahdelta.

Venäjän pohjoiseen laivastoon kuuluva alus on eräs maailman suurimpia pintasotalaivoja. Se saapui Itämerelle heinäkuussa virallisesti osallistumaan Pietarin laivastoparaatiin yhdessä jättimäisen ohjussukellusvene Dmitri Donskoin kanssa. Alusten liikkeistä on tullut julkisuuteen vain vähän tietoja reilu viikko sitten järjestetyn paraatin jälkeen.

Ruotsalainen puolustusasiantuntija ja Ruotsin kuninkaallisen laivastoakatemian jäsen Niklas Wiklund on selvittänyt alusten kulkua. Hän kertoo blogissaan, että Dmitri Donskoi on poistunut Tanskan Ison-Beltin sillan alitse. Pjotr Velikin sijainnista ei kuitenkaan ole tietoa. Alus on niin suuri, että senkin on kuljettava pois alueelta Ison-Beltin kautta. Sotalaivaa ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi nähty siellä.

Tanskan puolustusvoimat tviittasi jo viime viikon keskiviikkona, että venäläislaivojen Pjotr Veliki mukaan lukien on määrä kulkea Ison-Beltin salmesta torstaina illalla. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahtunut.

Wiklundin mukaan asiaan liittyvästä uutisoinnista tai muistakaan avoimista lähteistä ei ollut vielä tiistaina aamulla löytynyt varmoja todisteita siitä, että myös Pjotr Veliki olisi lähtenyt pois Itämereltä. Vain sukellusveneen lähtö on voitu vahvistaa.

Venäjän puolustusministeriön mukaan kaikki paraatiin pohjoisesta saapuneet alukset ovat lähteneet kohti asemapaikkojaan Barentsinmerellä. Wiklundin tiistaina aamulla tekemän lisäyksen mukaan tämä ei kuitenkaan vaikuta pitävän täysin paikkaansa. Esimerkiksi yksi Udaloy-luokan hävittäjä on havaittu Belgian rannikolla. Se merkitsee, ettei laiva olekaan suunnannut pohjoiseen kotisatamaansa vaan jatkanut etelään.

Mikäli Venäjä on päättänyt jättää Pjotr Velikin ainakin toistaiseksi Itämerelle, merkitsee se suurta lisäystä sen sotilaallisin kykyihin alueella. Aluksen ohjuslasti ja ilmapuolustuskyvyt ovat vaikuttavat.

Kommentit