Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala hämmästelee koronatestaukseen muodostuneita pitkiä jonoja.
– Kesä on ollut aikaa varautua kapasiteetin nostoon, tehdä suunnitelmat. Sosiaali- ja terveysministeriön on turha syyttää sairaanhoitopiirejä ja kuntia, jotka ovat toimineet ministeriön ohjeistuksen mukaan ja nostivat keväällä kokonaiskapasiteetin kymmeneen tuhanteen vuorokaudessa. Nyt äkkiä hallitus hereille ja yksityinenkin apuun, Sari Multala kirjoittaa Twitterissä.
Kansanedustajat Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Timo Heinonen (kok.) epäilevät, että yksityisen sektorin testausapuun ei ole turvauduttu ideologisista syistä.
– Olisi tärkeää saada kaikille yhtäläiset ja nopeat oikeudet päästä koronatestiin. Nyt ideologia sairastuttaa ihmisiä, Heinonen sanoo.
Sari Multala huomauttaa, että kunnat ovat noudattaneet valtakunnallista ohjeistusta testeihin pääsyssä ja testimäärissä.
– Kuntien on toki toimittava itsekin. Lisäksi esimerkiksi lentokentän ja satamien osalta pitää sopia, kuka hoitaa ja mitä sekä miten – osittain tämä on nyt sovittukin, mutta vaikuttaa edelleen olevan myös aukkoja, kansanedustaja sanoo.
– Lisäksi kevään hoitovaje on niin suuri, että samanlaisia mahdollisuuksia kiireettömän hoidon lykkäämiseen ei enää ole. Tarvitaan lisää kapasiteettia, myös yksityistä, Multala jatkaa.
Juuri näin Anders. Nyt teidän pitäisi saada #vasemmistohallitus luopumaan ideologisesta vastustuksesta käyttää myös yksityisenpuolen koronatestausta. Olisi tärkeä saada kaikille yhtäläiset ja nopeat oikeudet päästä #korona testiin. Nyt ideologia sairastuttaa ihmisiä.
— Timo Heinonen (@timoheinonen) August 12, 2020
Testeihin pääsyssä ja määrissä on noudatettu valtakunnallista ohjeistusta. Kuntien toki toimittava itsekin. Lisäksi esim lentokentän ja satamien osalta pitää sopia, kuka hoitaa ja mitä sekä miten – osittain tämä on nyt sovittukin, mutta vaikuttaa edelleen olevan myös aukkoja.
— Sari Multala (@SariMultala) August 12, 2020
Hallituksella olisi ollut koko kesä aikaa huolehtia, että koronatestaus toimii ja on kunnolla resursoitu. Ideologisista syistä jätetään turvautumatta yksityisen sektorin apuun.
Toinen aalto ei tullut yllätyksenä. Suoria sanoja enemmän tarvitaan tekoja!https://t.co/s9Xy92S15O
— Sanni Grahn-Laasonen 🇺🇦 (@sannigrahn) August 11, 2020