Uutissuomalainen kertoi perjantaina, ettei maan suurimman ammattiliiton Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sulje pois yleislakon mahdollisuutta työehtosopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo silti pitävänsä lakkoja epätodennäköisinä lähikuukausina, jolloin koronakriisi vaikuttaa yhä Suomen yhteiskuntaan ja yrityksiin. Pentikäisen mukaan Aallon kuvaamaan yleislakkoon ryhtyminen olisi ”hölmöläisen hommaa”.
– Semmoista voi yrittää, mutta semmoista tuskin saa aikaiseksi. Ja jos saa, se johtaa siihen, että ammattiyhdistysliikkeen järjestäytymisen lasku kiihtyy.
Toisin kuin Aalto, Pentikäinen kannattaa minimipalkan kirjaamista lakiin. Nykyisin minimipalkat määritellään työehtosopimuksissa ja ne voivat vaihdella eri aloilla.
– Se tukisi hauraimmassa työmarkkina-asemassa olevia, joita nykyjärjestelmä potkii päähän. Silloin jäisi aidosti tilaa palkkamalleille, jotka huomioivat yritysten menestyksen ja tuottavuuden kehityksen, Pentikäinen arvioi USU:lle.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja kertoo myös toivovansa seuraavan hallituksen uskaltavan aidosti uudistaa työmarkkinoita Suomessa. Uudistuksia tarvittaisiin erityisesti työttömyys- ja sosiaaliturvaan siten, että ihmisten kannattaisi aina ottaa työtä vastaan.
– Yrittäjien arkea on se, että he tarjoavat työpaikkoja tai tietävät työttömiä, jotka voisivat tulla tekemään työtehtäviä, mutta sanotaan, ettei nyt kannata tulla.