Verkkouutiset

Lentoemäntä kertoo jääneensä Finnairilta työttömäksi, kun ammattiliitto ei sallinut työn tekemistä paikallisin ehdoin. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

”Liitto ei sallinut paikallisia ehtoja – työntekijät Espanjasta, suomalaiset kortistoon”

Lentoemäntä ihmettelee, kenen asiaa ammattiliitto ajaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

VIP-lentoemäntänä työskentelevä Miia Autero kertoo, että ei ole ensimmäinen kerta, kun ammattiliitto ei salli Finnairin henkilöstön tehdä töitä.

– Jäin liiton vuoksi satojen muiden määräaikaisten kanssa Finskiltä työttömäksi 2009. Henkilökunta halusi tehdä töitä paikallisesti sovituin ehdoin, liitto ei sallinut, Miia Autero kertoo Twitterissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa kyse ei ollut palkasta, vaan lepoajoista tai vapaista.

– Työntekijät hankittiin Espanjasta ja suomalaiset kortistoon, Autero kertoo.

Kauppalehti kertoi eilen, että Finnair oli keksinyt keinon saada kassavirtaa ja työllistää lomautettua henkilöstöään avaamalla joitain kaukoreittejä niin, että niihin lennettäisiin Helsingin sijasta muualta Euroopasta. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT kuitenkin torppasi hankkeen.

AKT:n hallitus päätti, ettei se anna poikkeuslupaa sopia paikallisesti kahdesta työehtosopimuksen kohdasta, vaikka matkustamohenkilöstöjaosto esitti Palvelualojen työnantajien Paltan esityksen hyväksymistä.

Miia Autero toteaa, että yritykset tarvitsevat työvoimaa.

– Jos liitto ei salli suomalaisten olla tämä suomalaisyrityksen työvoima se hommataan ulkomailta, koska yrityksen on pyöritettävä toimintaansa. Kenen asiaa liitto siis ajaa? Omien jäsentensä vai omien valtapyrkimystensä? Piiruakaan ei anneta periksi, Autero toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)