Liettua ottaa käyttöön hätätilan Ukrainan sodan takia, kertoi maan presidentti Gitanas Nausėda torstaina yleisradioyhtiö LRT:n mukaan.
– Allekirjoitan tänään asetuksen hätätilan käyttöönotosta, jonka parlamentti hyväksyy ylimääräisessä istunnossaan, presidentti sanoi.
– Todistamme Venäjän rikollisia toimia Ukrainaa vastaan. Emme voi olla välinpitämättömiä tälle provosoimattomalle sotilaalliselle hyökkäykselle, joka uhkaa miljoonia viattomia ihmishenkiä ja horjuttaa kansainvälisen järjestyksen perustaa.
Liettualla on yhteistä rajaa Valko-Venäjän kanssa, jonka joukkojen on kerrottu osallistuneen Venäjän hyökkäykseen.
Liettuan johtajat ovat tuominneet jyrkästi Venäjän toimet.
– Huolimatta siitä, mitä Vladimir Putin sanoi etukäteen nauhoitetussa viestissään jostakin erikoisoperaatiosta Donbassissa, niin nyt meneillään on täysimittainen sotilaallinen hyökkäys, Liettuan pääministeri Ingrida Simonyte sanoi maan yleisradioyhtiölle.
Puolustusministeri Arvydas Anušauskas kertoi, että Liettua on yhdessä muiden Baltian maiden ja Puolan kanssa vedonnut Naton perussopimuksen neljännen artiklan mukaiseen turvallisuuskonsultaatioon. Maat toivovat Naton vahvistavan läsnäoloaan alueillaan.
– Tällaiset neuvottelut johtavat pääsääntöisesti lisäjoukkojen tuomiseen tai nopean toiminnan joukkojen aktivoitumiseen, hän kuvaili Liettuan tavoitteita.





