Verkkouutiset

Lapsivaltuutetulle tyrmäys: Eriarvoisuutta on torjuttu

Kansanedustajan mukaan valtuutetun esittämät väitteet eivät pohjaudu todellisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) oikoo SDP:n eduskuntavaaliehdokkaan, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan esittämiä väitteitä eriarvoisuuden ja köyhyyden torjumisesta. Kurttila kertoi Keskisuomalaisessa pitävänsä hallituksen toimia riittämättöminä.

– Kurttilan arvioon ei voi yhtyä. Tällä vaalikaudella on kevennetty kaksi kertaa varhaiskasvatusmaksuja. Ensimmäinen kohdistettiin erityisesti pienituloisiin perheisiin tavoitteena helpottaa pienituloisten ja yksinhuoltajien työllistymistä. Toinen kevennys koski kaikkia tuloluokkia ja sisaralennuksia, Paloniemi toteaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän huomauttaa, että vähimmäistasoisen sairauspäivärahan ja vanhempainpäivärahan korotukset koko vaalikauden ajalta ovat 96 euroa kuukaudessa. Nuorten kuntoutusrahaa ja Kelan ammatillista kuntoutusrahaa on nostettu 279 eurolla kuukaudessa.

– Takuueläkettä on korotettu useita kertoja vaalikauden aikana. Sairauspäivärahan 55 päivän omavastuu poistetaan ja sairauspäiväraha maksetaan kaikille vähintään vähimmäismääräisenä. Myös lääkekorvausten vuosiomavastuurajaa alennetaan yli 30 eurolla 572 euroon, keskustan köyhyysryhmän puheenjohtajana toimiva Aila Paloniemi sanoo.

Myös vaikeassa asemassa olevien nuorten opiskelua ja työllisyyttä on tuettu, sillä ammatillisen kuntoutuksen kriteerejä ja kuntoutusrahaa maksetaan koko kuntoutuspäätöksen ajalta. Eläketuen piiriä esitetään laajennettavaksi koskemaan uusia ikäluokkia.

Harva maa käyttää yhtä paljon varoja sosiaaliturvaan

– Etenkin pieni- ja keskituloisten verotusta on kevennetty ja suurituloisten verotusta on kiristetty jatkamalla ja laajentamalla solidaarisuusveroa ja kiristämällä pääomaveron progressiota, Paloniemi sanoo.

Hän toteaa, että useiden mittarien mukaan maailmassa ei ole kovin montaa maata, joissa sosiaaliturvaan ja kansalaisten hyvinvointiin käytettäisiin enemmän varoja kuin Suomessa. Tuloerot ovat edelleen maailman alhaisimpien maiden tasolla.

– Kurttila tuntuu myös tuntevan huonosti sen tosiasian, että Tilastokeskuksen tuoreen pienituloisuusselvityksen mukaan yksinhuoltajaperheiden köyhyys on vähentynyt, eli köyhyysaste on kääntynyt laskuun, Paloniemi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)