Verkkouutiset

Lakialoitteella kansalaisaloitteen korjaamiseksi on kiire

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) toivoo, että kansalaisaloitejärjestelmän puutteista virinnyt julkisuuskeskustelu johtaisi toimenpiteisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tällä hän tarkoittaa, että aiheesta viime vuonna jätetty lakialoite kaivettaisiin naftaliinista.

– Olen yhdessä seitsemäntoista muun kansanedustajan kanssa jättänyt lakialoitteen, jolla nykyistä lakia korjattaisiin ja kansalaisaloitteet tehtäisiin riippumattomiksi vaalikausista. Onhan kansalaisten tahtotila niiden taustalla kerran osoitettu, eikä sitä eduskunnan vaihdos muuksi muuta, Jari Myllykoski sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Nykylainsäädännön mukaan kansalaisaloitteen käsittely eduskunnassa päättyy vaalikauden lopussa, jolloin aloite raukeaa.

Myllykosken mukaan esimerkiksi jo jätetyt aloitteet aktiivimallin kumoamisesta ja vakuutuslääkärien lausunnoista uhkaavat jäädä käsittelemättä, samoin kuin aloitteet jotka saavuttavat 50[nbsp]000 nimeä vuoden loppupuolella.

– Valiokuntien ruuhkautuminen nykytilanteessa on ymmärrettävää, mutta tämä ei saisi johtaa kansalaisaloitteiden raukeamiseen. Lainsäädäntötyön pitäisi olla monipuolisempaa kuin pelkkiin hallituksen esityksiin perustuvaa liukuhihnatyötä. Sekä yksittäisten kansanedustajien että varsinkin suurten kansalaisjoukkojen aloitteille tulisi antaa niiden arvon mukainen käsittely, Myllykoski sanoo.

Vain kaksi kansalaisaloitetta on toistaiseksi tullut eduskunnan hyväksymäksi, aloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta sekä äitiyslakialoite.

Asiaan kiinnitti huomiota maanantaina myös kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.

– Useamman kerran olen tämän ongelman nostanut esille eduskunnan keskusteluissa. Ehkä sitä on pidetty kaukaisena ja turhana, mutta nyt arki taitaa tuoda totuuden kaikkien meidän kansanedustajien syliin, Heinonen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)