Verkkouutiset

”Potkijoita ja puukottajia on kyllä riittänyt”

Pääministeri sanoo Helsingin Sanomissa, että hänen hallituksensa on kuitenkin määrätietoisesti vienyt asioita eteenpäin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä toteaa Helsingin Sanomille, että hänen hallituksensa lähtövuosi on ollut äärimmäisen kova hallitukselle, hallitusryhmille ja ministereille ”koska me olemme kovan tehtävän edessä”.

– Olen tyytyväinen ja ylpeä kaikista ministereistä, kun tämän hurjan paineen keskellä olemme pystyneet tekemään kaikki linjaukset ja päätökset, Sipilä sanoo HS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Me olemme määrätietoisesti vieneet asioita eteenpäin, vaikka potkijoita ja puukottajia on kyllä riittänyt.

Hallitus tuo valtion omistajaohjausstrategian eduskuntaan toukokuussa. Myös siinä riittää hänen mukaansa haukuttavaa.

Juha Sipilän mukaan uudistusten vastaanotto on ollut tyly ja oppositio on mennyt ”hämmästyttävästi ei-asentoon”.

– Aina on vaihtoehtoja, mutta jokaisen puolueen olisi pitänyt rakentaa tämäntyyppinen kokonaisuus, jota me nyt teemme. Meitä olisi myös helpottanut, jos edellinen hallitus olisi tehnyt asioita alta pois.

– Ei tästä mitään olisi tullut, jos olisin ympärilleni katsellut ja kuunnellut. Kinttaat olisi pitänyt pudottaa aikoja sitten, Juha Sipilä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)