Sirukortilla maksamista kaupassa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Korttitiedot kertovat palvelujen romahduksesta

Kulttuuri ja liikenne kärsivät Nordean mukaan eniten lokakuun lopulla.

Nordea on julkistanut tuoreimmat tiedot pankin korteilla tehdyistä maksuista lokakuun viimeiselle viikolla asti. Kokonaisuudessaan maksuja oli pankin mukaan hieman vuodentakaista vähemmän, mutta tavaroiden ja palvelujen välillä oli suuri ero.

Tavarakauppa pysytteli Nordean mukaan vuodentakaista korkeammalla, mutta palvelualoilla lasku jatkui edelleen. Pankki arvioi, että palveluiden maksuja vähensi koronatapausten kasvu Pohjanmaalla ja Uudenmaalla.

Kulttuuri ja liikenneala kärsivät Nordean mukaan eniten, mutta myös hotelleilla ja ravintoloilla on vaikeuksia. Kulttuurialalla korttimaksuja oli lokakuun viimeisellä viikolla lähes 70 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Takseissa maksuja oli 50 prosenttia vuodentakaista vähemmän ja julkisessa liikenteessä runsaat 40 prosenttia vähemmän. Hotelleissa pudotus oli noin 30 prosenttia ja ravintoloissa yli 20 prosenttia.

Päivittäistavarakauppa, muu vähittäiskauppa ja muun muassa rautakauppa ja kodintarvikeliikkeet ovat pärjänneet verrattain hyvin korttimaksujen perusteella. Päivittäistavarakaupassa korttimaksut kasvoivat noin 10 prosenttia vuodentakaisesta.

Nordea muistuttaa, että mahdollinen maksutavan muutos ei näy korttitilastossa. Esimerkiksi verkkokaupassa muut maksutavat kuin kortit ovat yleisiä.

Datasta on lisäksi poistettu korteilla tehdyt ostokset ulkomailla, eikä saatavilla ole tietoa ulkomaisten korttien käytöstä Suomessa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt