Verkkouutiset

Kansainvälinen arvio: Korot nousevat puolen vuoden sisällä

Asiantuntijoiden aviot talouden kehityksestä ovat saksalaisen tutkimuslaitos Ifon mukaan kohentuneet merkittävästi maailmanlaajuisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eri maiden asiantuntijoiden talousnäkemyksiä maailmanlaajuisesti mittaava Ifon maailmantalousindeksi on ponnahtanut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 17,1 pisteestä 26 pisteeseen. Luku on korkein sitten vuoden 2007 syksyn.

Asiantuntijat arvioivat nykyisen taloustilanteen parantuneen selvästi edellisestä vuosineljänneksestä. Myös heidän odotuksensa talouden kehityksestä ovat Ifon mukaan kohonneet poikkeuksellisen paljon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Maailmantalouden kasvu on vahvistunut tänä vuonna, ja taloudellinen ilmapiiri on parantunut kaikilla alueilla maailmassa.

Asiantuntijoiden arviot nykytilanteesta sekä odotukset tulevasta ovat parantuneet erityisen paljon Yhdysvalloissa, Euroopan unionissa ja Aasian kehittyvissä talouksissa. Latinalaisessa Amerikassakin arviot nykytilanteesta ovat parantuneet merkittävästi, joskin tulevaisuuden odotukset ovat hieman heikentyneet.

Maailmankaupan odotetaan piristyvän merkittävästi, ja hintatason nousun odotetaan kiihtyvän maailmantaloudessa lähikuukausien aikana.

Asiantuntijoiden mukaan selkä lyhyet että pitkät korot tulevatkin nousemaan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)