Verkkouutiset

Liikennettä Pariisissa. / Youtube

Koko Pariisissa otettiin käyttöön 30 km/h nopeusrajoitus

Muutoksen pelätään kärjistävän metropolialueen ruuhkia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pariisin viranomaiset ovat määränneet aiempaa pienemmän nopeusrajoituksen, jolla pyritään vähentämään päästöjä ja kohentamaan liikenneturvallisuutta.

CNN:n mukaan 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus koskee lähes kaikkia Ranskan pääkaupungin teitä. Arvostelijat ovat huomauttaneet, että muutos voi pahentaa metropolialueen ruuhkia ja jopa lisätä kasvihuonepäästöjä.

Viranomaiset aikovat myös poistaa noin 60 000 kaupungin yhteensä 144 000 parkkipaikasta. Jalankulkuteitä laajennetaan ja teiden varsille rakennetaan uusia pyöräteitä.

Mielipidekyselyiden perusteella enemmistö kannattaa muutosta Pariisin kaupunkialueella, mutta 61 prosenttia vastustaa sitä ympäröivällä Île-de-Francen alueella.

CNN:n haastattelemat autoilijat kuvailevat suunnitelmia ”hulluiksi” ja ”kamaliksi”.

– Kuljetusten osalta tämä on hirvittävää, eikä meillä ole aikaa tähän. Olen jatkuvasti jumissa ruuhkissa, paikallinen lähetti kertoo.

Liikenteestä vastaavan apulaispormestari David Belliardin mukaan tavoitteena on, että yhä useampi käyttäisi autojen sijasta julkista liikennettä, pyöriä tai kävelyteitä.

Hän muistuttaa WHO:n tutkimuksista, jonka mukaan alempi nopeusrajoitus voi vähentää liikenneonnettomuuksia 25 prosenttia ja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia 40 prosenttia. Melusaasteen arvioidaan puolittuvan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)