Keskustan Antti Kurvinen: Nollatoleranssi uusnatseille, vasemmistolaisille ääriliikkeille ja ääri-islamilaisuudelle

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen vastustaa väkivaltaisten poliittisten ääriliikkeiden kannatuksen nousua Suomessa.

Antti Kurvisen mukaan viikon takaiset tapahtumat ja kuolemantapaus Helsingin rautatieasemalla äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmauksessa ovat järkyttäneet suomalaisia.

– Esitutkinta on käynnistynyt ja poliisin pitää saada tehdä työnsä. Syyttäjälaitos ja tuomioistuimet arvioivat aikanaan, onko rikos tapahtunut. Näin asiat etenevät länsimaisessa oikeusvaltiossa, hän sanoo.

Kurvisen mukaan kuitenkin nyt on viimeistään vedettävä viiva ja aloitettava määrätietoinen työ kaikkien väkivaltaa käyttävien ja sillä uhkaavien poliittisten ääriliikkeiden kitkemiseksi.

– Suomessa ei ole sijaa eikä tilaa uusnatseille tai äärioikeistolle. Samoin tarvitaan nollatoleranssi ääri-islamilaisuudelle ja vasemmistolaisille ääriliikkeille. Demokratia ei anna suojaa sellaiselle toiminnalle, joka pyrkii tuhoamaan kansanvallan ja ihmisoikeudet, sanoo Kurvinen.

Hän näkee lääkkeeksi tilanteeseen syrjäytymisen ja etenkin nuorten syrjäytymisen torjumisen, koulujen demokratiakasvatuksen ja kolmannen sektorin vahvistamisen ja riittävät resurssit turvallisuusviranomaisille puuttua liikkeiden toimintaan.

– Suojelupoliisilla pitää olla mahdollisuudet ja ote torjua terrorismia ja yhteiskuntajärjestelmämme kumoamiseen pyrkiviä liikkeitä. Poliisissa ja oikeuslaitoksessa on oltava resurssit ja osaaminen näiden ilmiöiden kitkemiseen. Tarvittaessa hallituksen ja eduskunnan on muutettava lainsäädäntöä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt