Verkkouutiset

Keskustamepit: Direktiivi turvaa kasvun edellytykset biotaloudelle

Uusiutuvan energian direktiivissä säädetään muun muassa biomassan kestävyyskriteereistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina täysistunnossaan uusiutuvan energian direktiivin äänin 495 puolesta – 68 vastaan.

– EU:n uusiutuvan energian linjaukset turvaavat kasvun edellytykset Suomen biotaloudelle ja metsätaloussektorille. Pohjoismainen kestävän metsänhoidon näkökulma on nyt vahvasti huomioitu, iloitsevat keskustan europarlamentaarikot Anneli Jäätteenmäki, Elsi Katainen ja Mirja Vehkaperä tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Direktiivin valmistelu on ollut paljon esillä Suomessa. Direktiivissä säädetään muun muassa biomassan kestävyyskriteereistä eli ehdoista, miten puun eri osia voidaan käyttää bioenergian raaka-aineena.

– Uusiutuvan energian osuus energiankulutuksesta on Suomessa EU:n korkeimpia ja samaan aikaan metsävaramme ovat suuremmat kuin koskaan aiemmin. Olemme hoitaneet asiamme esimerkillisesti. Direktiivin kansallisessa soveltamisessa on pidettävä huolta, ettei metsäsektorin toimijoiden hallinnollinen taakka lisäänny, mepit muistuttavat.

Direktiivin mukaan puuta voidaan jatkossakin hyödyntää uusiutuvan energian tuotantoon, mikäli jäsenmaalla on kestävyyskriteerit täyttävä kansallinen metsälaki.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi uudelleenmetsittämisvelvoitetta sekä luonnon monimuotoisuuden huomioimista. Näin riskiperusteinen lähestymistapa toteutuu ja puu tunnustetaan kestäväksi energiakäyttöön.

– Uusiutuvien energialähteiden lisääminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi, mepit linjaavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)