Verkkouutiset

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Keskustaedustaja: Näin Suomi vahvistaisi Nato-optiotaan

Joonas Köntän mukaan päätöstä jäsenyydestä ei kuulu tehdä yhtäkkiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen on vahvistettava Nato-optiotaan, vaikka päätöstä puolustusliiton jäsenyydestä ei yhtäkkiä kuulu tehdäkään. Näin linjaa keskustan kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä.

Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on viime aikoina käynyt kuumana, etenkin Venäjän retoriikan ja Ukrainaan kohdistuvien toimien koventuessa. Aikaisemmin ulkoministeriössä työskennelleen Köntän mukaan Suomen on syytä seurata lähialueen tilanteen kehittymistä tarkasti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomen ensisijainen tehtävä on huolehtia Suomen turvallisuudesta. Kaikki valinnat joita teemme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tähtäävät turvallisuutemme vahvistamiseen. On selvää, että turvallisuuspoliittisia muutoksia lähialueillamme on seurattava tarkoin, Könttä kirjoittaa Twitterissä.

Päätös pitää kiinni uskottavasta maanpuolustuksesta on keskustaedustajan mukaan osoittautunut oikeaksi.

– Samaan aikaan Suomen on syytä toimia vakauden lisäämiseksi diplomaattisin keinoin. Onneksi emme ole olleet sinisilmäisiä. Kun muut luopuivat asevelvollisuusjärjestelmästä, me vahvistimme sitä. Laivue- ja hävittäjähankinta osoittautuneet äärettömän viisaiksi päätöksiksi.

Päätös Nato-jäsenyydestä on Suomen oma, ja se kuuluu tehdä harkiten, Könttä sanoo.

– Onneksi emme ole tinkineet puolustuskyvystämme. Puolustusvoimat ovat hereillä kaikkina aikoina. NATO-jäsenyyden hakeminen on tietenkin Suomen oma päätös, josta päättää lopulta sotilasliitto NATO ja Suomi. Meidän ei tule tehdä päätöksiä yhtäkkiä, vaan vakaan harkinnan kautta.

– Suomen on syytä vahvistaa NATO-optiota niillä keinoin, jotka ovat meidän omissa käsissämme, Könttä päättää ketjunsa.

Myöhemmässä viestissään Könttä tarkentaa, millä tavoin Nato-optiota voisi hänen mukaansa vahvistaa. Näitä keinoja ovat hänen mukaansa kahdenvälisten suhteiden syventäminen Nato-jäsenvaltioiden kanssa, nykyisestä harjoitustoiminnasta kiinni pitäminen sekä kumppanuuden tiivistäminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)