Merkittävä poliittinen liike Suomen Keskusta valitsee itselleen puheenjohtajaa viikonloppuna. Samaan aikaan kokoomuksen puoluevaltuusto valitsee puoluesihteerin. Keskustan käsissä on valtaa ja vain keskisuuren puolueen kannatus, kokoomuksella on vielä suuren puolueen kannatus, mutta päätöksentekoa se katselee oppositiosta käsin.
Keskustan puheenjohtajakisa ei ole siivittänyt puoluetta uuteen asentoon, eikä juuri mikään viittaa siihen, että valinnan jälkeen veret liikahtaisivat. Katri Kulmuni lienee kyselyjen perusteella hienoinen suosikki. Viimeksi hän sai keskustalaisilta seniorivaikuttajilta tukea, muun muassa europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen kertoi kannattavansa Kulmunia.
Kulmuni on julkistanut korkealentoisesti brändätyn ”100 päivän ohjelman”. Sen sisältö ja ulkoasu ovat kuin 1990-luvun järjestöoppaasta. Kulmuni kertoo yleisölle, että kyse on toimintaohjelmasta. Ohjelmaa lukiessa mieleen hiipii kysymys, hakeeko Kulmuni puoluesihteeriksi vaiko puheenjohtajaksi. Keskustan tila suorastaan huutaa uutta tarinaa. Muutoin Jussi Halla-aho nappaa pala palalta kaupunkien identiteettipoliitikkojen ärsyttämiä keskustalaisia, joita aikanaan käskettiin vastustamaan etelää ja etelän mediaa. Kyllä Kulmuni puhuu politiikastakin, etenkin aluepolitiikasta. Ministerinä hän käynnisti näyttävästi aluellistamishankkeen puheenjohtajavaalin alla.
Antti Kaikkosen tarjoama linja näyttäytyy paperilla kilpakumppaniaan jäsentyneemmältä. Sivistys ja talous ovat Kaikkosen listan kärjessä, mutta aivan ensin hän toteaa, että ”kaikki lähtee kotoa”. Kaikkonen puhuu myös ”kuplautumisesta”, joka aiheuttaa vastakkainasettelua. Tässä kohdassa Kaikkonen tavoittelee keskustalle asentoa, joka olisi järkivalinta kuplien ulkopuolella. Samanlaista asemointia ja pohdintaa läpikäydään kokoomuksessa ja ehkäpä demareissa.
Kaikkosen ja Kulmunin onni on, ettei julkisuudessa eikä oikein puolueen sisällä ladata kovia odotuksia. Jo pienikin onnistuminen siis luetaan myönteiseksi yllätykseksi. Monet odottavat jo Annika Saarikon aikaa – samalla tavalla kuin odotettiin Paula Lehtomäkeä.
Perinteisten suurten puolueiden johdolta vaaditaan nyt todella paljon: yhtäältä pitää tunnistaa muuttuneet megatrendit ja toisaalta on varottava muuttumista ideologiseksi kopiointitoimistoksi tai juurettomaksi opportunistiksi. Vihoviimeistä on jämähtää keskusteluun, jossa pohditaan kannatuksen kymmenyksien vuotoa johonkin toiseen liikkeeseen. Kansalaiset eivät äänestä omaa kopiotaan vaan puoluetta ja puheenjohtajaa, johon lopulta voi luottaa.
Erityisesti keskusta mutta myös kokoomus luovat nahkaansa uudelleen. Keskustan tulevalla puheenjohtajalla ja Petteri Orpolla on iso rooli. Katsomossa liikettä seurataan tarkasti.
