Verkkouutiset

Kasvomaskeista ei juuri hyötyä STM:n selvityksen mukaan

Ulkomaisten tutkimusten tulokset tai tekotavat eivät vakuuttaneet katsauksen tekijöitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kasvosuojusten käytön vaikutus hengitystieinfektioiden leviämiseen on tutkimusnäytön perusteella vähäinen, arvioidaan sosiaali- ja terveysministeriön teettämässä katsauksessa.

Kasvosuojuskatsausta esitteli perjantaina emeritaprofessori Marjukka Mäkelä sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa.

Katsauksessa tarkasteltujen ulkomaisten tutkimusten tulokset tai tekotavat eivät vakuuttaneet katsauksen tekijöitä. Vakuuttavaa näyttöä suojainten hyödyistä ei löytynyt. Eri suojatoimien vaikutuksia oli myös vaikea erottaa toisistaan.

Tutkimusten tuloksia on lisäksi hankala soveltaa Suomeen, koska kasvosuojusten julkinen käyttö tapahtuu täällä varsin erilaisissa olosuhteissa.

– Jos toimenpiteen vaikutuksista ei ole näyttöä, se ei välttämättä merkitse, että toimenpide ei olisi vaikuttava. Kasvosuojusten vaikuttavuutta tartuntojen leviämiseen julkisissa tiloissa on kuitenkin tutkittu tuhansilla ihmisillä, joten selvä suojavaikutus olisi todennäköisesti tullut näissä tutkimuksissa esiin, Mäkelä totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)