Verkkouutiset

Kansanedustajan lista: Nämä hallitus on koronassa möhlinyt

Timo Heinosen mukaan laumasuojaa on tavoiteltu, väitetään mitä muuta tahansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen korona-strategian puute ja sen jatkuva muuttuminen on ollut kevään ihmetyksen aihe.

– Ensin Marinin hallituksen toimia ei näyttänyt ohjaavan oikeastaan mikään muu kuin vaisto. Tehtiin tänään sitä ja huomenna tätä. Toimet vaihtelivat ja niitä perusteltiin vähän miten sattui, Timo Heinonen aloittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän listaa eräitä koronakevään ”surullisia möhläyksiä”:

* Lentokentän kautta annettiin pitkään tulla Suomeen käytännössä ilman minkäänlaisia korona-ohjeistuksia, puhumattakaan tarkastuksista ja toimenpiteistä.

* Sama jatkui laivoilla ja satamissa.

– Vasta valtavan julkisen paineen jälkeen toimintatapoja maamme rajoilla saatiin muuttumaan ja kuriin ja ehkä vältyttiin näin pahimmalta mahdolliselta, Heinonen huomauttaa.

* Koronakriisin ehkä pahin virhe nähtiin edustajan mukaan, kun Suomi ei lähtenyt mukaan EU:n yhteisiin hengityssuojainhankintoihin.

– Ei myöskään itse laitettu tikkua ristiin siinä vaiheessa, kun maailmalla jo korona-virus jylläsi ja siellä muun muassa maskeja hankittiin ja otettiin käyttöön. Meillä A-studiossa ja muualla Marinin hallituksen ministerit ja myös sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehen vakuuttelivat, että ”hengityssuojaimia riittää, olemme hyvin varautuneita, nyt huoltovarmuuskeskuksen rekat ovat liikkeellä ja tavara ei lopu” ja niin edelleen.

* Ohjeistukset ja määräykset hengityssuojaimien käytöstä vaihtelivat jopa saman päivän aikana.

– Näyttää siltä, että Marinin hallituksen ja ministeri Krista Kiurun puheiden perusteella koko muu maailma on väärässä hengityssuojainten kanssa ja meidän hallitus ainoana oikeassa? Arki näyttänyt miten totuus on.

* Hoitajat joutuivat varautumaan ”kaiken maailman ei-virallisilla suojavarusteilla”, ”hoitohenkilökunta joutuu pelaamaan venäläistä rulettia töihin mennessään”.

* Arjen rajoitukset: välillä laki määräsi tekemään sitä ja tätä ja pian taas muuttamaan. Suomalaisten perustuslaillista oikeutta lähteä kotimaastaan ja tulla kotimaahansa loukattiin rajalla Torniossa.

– Minkähänlainen huuto olisi vihreiden kuorosta, jos tällaisen päätöksen olisi tehnyt jonkun muun puolueen johtaman ministerin ministeriö?, Heinonen kysyy.

* Covid-19 -testeihin eivät päässeet edes hoiva-alalla työskentelevät eikä kaikkia flunssaoireisiakaan ole suostuttu testaamaan. Edelleenkään ei todennäköisesti ole yhtenäkään päivänä testattu puhuttua 10 000 ihmistä.

– Ehkä ideologisista syistä ei yksityisen puolen testauskapasiteettiä haluttu ottaa käyttöön, vaikka eduskunta tähän varasi merkittävästi rahaakin. Rahat muuten käytettiin aivan eri lailla mitä eduskunnalle oli kerrottu ja mitä eduskunta sen jälkeen ohjeisti. Yksityisen puolen kapasiteettiä ei haluttukaan ottaa avuksi, kokoomusedustaja toteaa.

* Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet puhuivat kansanedustajan mukaan pitkään laumasuojasta. Myös pääministeri Sanna Marin totesi muun muassa 22.3.2020 Iltalehdessä, että ”emme pysty pysäyttämään tautia emmekä pyri siihen, koska se on mahdotonta”.

– Tautia ei siis pyritty edes tukahduttamaan. Hallitus siis toimi niin sanotulla flattening the curve -periaatteella eli pyrki vain tasaamaan tautihuippuja ja hidastamaan, ei siis estämään, taudin etenemistä, Heinonen syyttää.

– Toimintamalli siis oli laumasuojan tavoittelu, väitetään nyt jälkikäteen ihan mitä muuta tahansa.

Viikolla 12 eli maaliskuun puolivälissä terveysministeri Krista Kiuru totesi, että ”Suomi varautuu kaikissa toimissaan siihen, että ikäihmiset voisivat pysyä suojassa ja muu väestö ottaa sitten koronaviruksen, tulevan epidemian, väestöpohjalta vastaan”.

Myös STM:n kansliapäällikkö  Kirsi Varhila totesi Helsingin Sanomissa 26.3.2020, että ”epidemia tulee menemään väestön läpi, ja kysymys on siitä, miten saamme laumaimmuniteetin aikaan väestössä niin, että riskiryhmiä on suojeltu. Kun laumaimmuniteetti on saavutettu, riskiryhmät tulevat sen piiriin ilman että heidän tarvitsee sairastaa tautia”.

– Varhila muistutti, että Suomessa pyritään suojaamaan riskiryhmät ja hidastamaan taudin leviämistä – siis nimenomaan hidastamaan taudin leviämistä, ei siis estämään.

* Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon kysyttyä hallituksen koronastrategiaa Heinonen muistelee, että ”pääministerihän poltti täysin päreensä ja syytti Orpoa käytännössä valehtelusta”.

* 12. toukokuuta 2020 ministeri Krista Kiuru sanoi, että ”edustan terveysministerinä hallituksen kantaa, joka on ollut tavoitteena aivan sama. Pyrimme estämään viruksen leviämistä”.

– Mutta näinhän ei hallitus kuitenkaan toimi. Tuoreimmassa esityksessään HE 72/2020 esimerkiksi hallitus perustelee ravintoloiden kesäkuussa jatkuvia rajoitustoimia – yllätys yllätys – laumasuojan tavoittelulla.

– Ota tästä nyt selvää. Mutta selvää on se, että hallitus ei siis tavoittele koronaviruksen tukahduttamista eli taudin leviämisen estämistä. Tuntuu siis siltä, että joko vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee tai sitten puheella pyritään vain peittämään ja piilottelemaan sitä mitä oikeasti tehdään. Tilanne on vakava ja huolestuttava.

Kokoomuksen näkemys Timo Heinosen mukaan on, että ”koronaviruksen tukahduttaminen tai aggressiivinen rajaaminen on nopein ja paras tie yhteiskunnan normalisoitumiseen”.

– Olemme esittäneet myös rajoitustoimien purkua ja myös alueellista purkua. Kyllä. Mutta samaan aikaan olemme esittäneet myös tiukennuksia ja uudelleen kohdennuksia rajoitustoimiin. Me esimerkiksi olisimme ja olemme edelleen valmiita avaamaan ravintoloita ja kahviloita niissä maakunnissa joissa ei koronatartuntoja enää ole, mutta olemme samaan aikaan esittäneet hengityssuojainten käytön vähintään suositusta kauppoihin ja julkiseen liikenteeseen pahimmilla tartuntatilannealueilla eli erityisesti pääkaupunkiseudulla.

– Myös yli 70-kymppisten rajoituksia ja ohjeistuksia olisi syytä kohtuullistaa. Ja samaan aikaan varmistaa riittävä testauskapasiteetti aidon testaa-jäljitä-eristä-hoida -ketjun varmistamiseksi. Nyt ongelma on se, että kun elintärkeät osat kuten suojavarusteet ja hengityssuojainten saatavuus ontuu ja ohjeistukset vaihtuvat koko ajan, niin strategia ei toimi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)