X
SULJE MAINOS
Aki Lindénin mukaan Krista Kiurun (oik.) arviot olivat oikeita. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kansanedustaja: Krista Kiuru oli oikeassa

Aki Lindénin mukaan tehohoidossa ollaan nyt ”veitsen terällä”.
.

Sosialidemokraattien kansanedustaja Aki Lindén katsoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) olleen oikeassa pessimistisissä koronatilannearvioissaan elokuun lopulla. Kiurun lausunnot herättivät tuolloin kritiikkiä.

”Jos emme ole käyneet aikaisemmin veitsenterällä, niin valitettavasti nyt me siellä olemme. Rokotuskattavuus ei ole vielä riittävä, ja se näkyy siinä, kuinka koronavirus on levinnyt kansan keskuuteen ennätysmäärin”, Kiuru sanoi tuolloin. Rajoitteita on sittemmin kevennetty rokotuskattavuuden noustessa, kaksi rokotetta saaneita on Suomessa nyt 75,3 ja yhden rokotteen saaneita 84,7 prosenttia.

Lindénin tulkinnan mukaan arvio oli kuitenkin jälkikäteen katsottuna oikea.

– Ministeri Krista Kiurun ”veitsenterällä” kannanottoa elokuun lopussa arvosteltiin kovasti. Nyt juuri ollaan siinä #korona tilanteessa: osa sairaanhoitopiireistä peruuttaa suuria tehohoitoa vaativia toimenpiteitä ja osa suunnittelee. Tätä tarkoitti ”veitsenterällä”. Vakava tilanne, Linden sanoo yhteisöpalvelu Twitterissä.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt