Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja: Kansalaisilta tulvii huolestuneita kysymyksiä rokotuksista

Sari Sarkomaan mukaan valtiovallan avoin ja oikea-aikainen tiedotus on nyt ensiarvoista.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo, että kansalaisilta tulvii huolestuneita kysymyksiä rokotusten etenemisestä ja rokotteiden odotettua vähäisemmästä toimittamisesta Suomeen.

– Valtiovallan avoin ja oikea-aikainen tiedotus on nyt ensiarvoista eikä se saisi lurpahtaa, Sari Sarkomaa kirjoittaa Facebookissa.

Sarkomaan mielestä pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen aiemmin aktiivisen ja kiitetyn tiedottamislinjan on tärkeää jatkua.

– Tietoa tarvitaan suomalaisille lisää. Myös eduskunnan aktiivinen informointi on olennaista.

Sarkomaan mukaan Euroopan tasolla Suomessa on varsin vahva infrastruktuuri rokottaa.

– Meillä on neuvolat, kouluterveydenhuolto, opiskelijaterveydenhuolto, terveyskeskukset, sairaalat, kotisairaanhoito ja työterveyshuolto. Voimavarat on viisasta ja välttämätöntä valjastaa täysimääräisesti käyttöön, Sarkomaa näkee.

Terveydenhuoltohenkilöstön kasvavassa rokotusurakassa taakkaa on hänen mielestään hyvä jakaa.

– Tietoa rokotteiden saapumisesta maahamme tarvitaan myös. Pitkittyneessä ja monille hyvin raskaassa epidemiatilanteessa on tärkeää, että kansalaiset saavat perustelut tehdyille päätöksille. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvien epävarma odotus saada koronarokotus on raskasta, Sarkomaa toteaa.

Sarkomaan mukaan rokotukset ovat ainoa tie ulos ”koronakurimuksesta”.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt