Verkkouutiset

EVA:n tutkimus: Kansainvälisyyteen suhtaudutaan varautuneesti

Globalisaatioasenteita Suomessa kuvastaa parhaiten realismi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaisista 64 prosenttia ajattelee, että kansainvälistyminen on peruuttamaton prosessi, jossa Suomen on oltava mukana, Toista mieltä on 19 prosenttia.

– Kansainvälisen yhteistyön uskotaan tulevina vuosina pikemmin tiivistyvän kuin hajaantuvan. Realismi vaikuttaisikin kuvaavan parhaiten suomalaisten globalisaatioasenteita, kertoo tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kyselyn vastaajista 33 prosenttia on sitä mieltä, että kansainvälisen talouden niin sanottu globalisaatiokehitys johtaa hyvinvoinnin maailmanlaajuiseen lisääntymiseen. Eri mieltä on 26 prosenttia. Epätietoisia on kuitenkin 41 prosenttia.

EVA:n tutkijoiden mukaan yleisesti ottaen suomalaiset asennoituvat kansainvälisyyteen varautuneesti. Näkemykset globalisaatiosta, maahanmuutosta ja kehitysavusta jakaantuvat voimakkaasti poliittisen kannan mukaan.

– Erityisen torjuvasti suomalaiset suhtautuvat rajat ylittävään solidaarisuuteen tarkoitettiin sillä sitten kehitysmaissa asuvien auttamista tai pakolaisten vastaanottamista. Sitä vastoin väestöllisistä tai taloudellisista syistä tapahtuvaan maahanmuuttoon suhtaudutaan nyt aiempaa myönteisemmin, Haavisto toteaa.

Suomalaisista 40 prosenttia arvioi, että maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista. Eri mieltä on 35 prosenttia.

Myönteisimmin kansainvälisyyteen kokonaisuutena suhtautuvat vihreiden äänestäjät, torjuvimmin perussuomalaisten äänestäjät. Keskustan äänestäjien näkemykset ovat lähimpänä suomalaisten keskimääräistä suhtautumista.

Tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 26.3.–3.4.2020.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)