Verkkouutiset

Kaleva: Isännöintialalla epäillään kartellia

Kilpailu- ja kuluttajaviraston apulaisjohtajan mukaan vielä ei ole tietoa, milloin tutkimus valmistuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on Kalevan mukaan tutkinut isännöintialan kartelliepäilyä vuodesta 2017 lähtien.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston apulaisjohtaja Maarit Taurula kertoo Lännen Medialle, että vielä ei ole tietoa, milloin tutkimus valmistuu, koska kartelliepäilyt ovat työläitä ja aikaa vieviä selvityksiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa kuitenkin tällä hetkellä ollaan lähempänä loppua kuin alkua.

Hän ei voi tutkinnallisista syistä kertoa, mitä asiaa epäilyt koskevat ja montako yritystä on epäiltynä.

Isännöintiliiton virkaa tekevä toimitusjohtaja Marjut Joensuu toteaa, että tutkinnasta ollaan oltu hyvin hämmentyneitä ja odotetaan mielenkiinnolla, mitä sieltä tulee.

Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen ei halua lähteä spekuloimaan isännöintialan kartelliepäilyjä. Enemmän hän on huolissaan isännöitsijöiden luomista alihankkijoiden verkostoista, joista isännöitsijä ostaa esimerkiksi rakennusurakoita tai taloushallinnon palveluita. Ne voivat olla ongelmallisia, jos verkostossa on jollain osa-alueella vain yksi yritys tai jos verkoston yrityksiä ei ole kilpailutettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)