Historian suurimmasta suomalaisesta käytiin väittelyä 2004. Yle teki kysymyksestä tv-sarjan ja toteutti äänestyksen. Tulokset löytyvät yhä tästä.

Tuolloin 86-vuotias, golfia eläkepäivinään harrastanut munkkiniemeläinen kenraali Lauri Sutela (1918-2011) ei ollut listoilla.

Nyt itsenäisyyspäivän tienoilla ei ole huono aika katsoa, vähän pidemmällä kaavalla, mitä Lauri Sutela Suomen puolesta teki. Siitä ei ole kauan ja tapahtumat voivat tuntua uskomattomiltakin. Ehkä siksi kaikki ei ole täysin yleisessä tietoisuudessa.

Neuvostoliiton marsalkka Dmitri Ustinovin 1978 Suomelle esittämät yhteiset sotaharjoitukset ovat yleisessä tietoisuudessa.

Se ei ole yleisessä tietoisuudessa, että vaarallinen painostusprosessi kesti käytännössä koko 1970-luvun ja siinä oli lukuisia vaiheita.

Viimeinen lukko

Nuorena sodassa Lauri Sutela oli ansioitunut ansojen purkaja. Jatkosodan aikana radiossa soitettiin keskeytymättä Säkkijärven polkkaa. Kyseessä oli radiohäirintä, joka esti Sutelan paljastamien radiomiinojen räjähtämisen.

1950-luvulla Lauri Sutela vastasi Suomen sotilastiedustelun luomisesta. Puolustusvoimissa hän toimi yleisesikuntapäällikkönä 1968-71, pääesikunnan päällikkönä 1971-74 ja puolustusvoimain komentajana 1974-83.

Vähitellen julki tulleet tiedot 1970-luvulta kertovat tilanteista, joissa presidentti Urho Kekkonen oli suostumassa erilaiseen Neuvostoliiton ja Suomen armeijoiden yhteistyöhön. Lauri Sutela ja eräät muut kenraalit olivat lukko, joka esti tapaukset. Sutela pysytteli kaikesta vaiti ja lojaalina ylipäällikölle, joka ei sanonut Neuvostoliitolle ”ei”.

Eversti Matti Lukkarin (1936-2012) hienossa elämäkerrassa Lauri Sutela. Puolustusvoimain komentaja (Otava, 2003) on sivulla 141 puhuva väliotsikko Kekkonenko sen aloitti?. Väliotsikkoa ei sinänsä kirjassa selitetä.

Kirja kertoo Neuvostoliiton sotilasasiamiehen V.A. Andruskevitshin tammikuussa 1972 suomalaiskenraaleille illallisen jälkeen esiin ottamasta ”pikku asiasta”. Sivuhuoneessa oli kartta, jossa oli punakynällä viiva Suomen yli Kuhmon pohjoispuolelta Pohjanlahdelle. Andruskevitshin mukaan Neuvostoliitto voisi auttaa Suomea YYA-sopimuksen velvoitteiden täyttämisessä puolustamalla punaisen viivan pohjoispuolta.

Kuulijat eivät tietenkään voineet tai saaneet reagoida vaan pysyivät cooleina.

Pitkä prosessi

Presidentti Urho Kekkonen kirjoitti asiasta päiväkirjassaan 14.1.1972 näin: ”Meidän upseerimme hätääntyneitä. Sanoin, että saavat selvittää minkälainen yhteistyö Nl:n strategiaa arvioiden voisi tulla kysymykseen ja mikä on tähän suomalaisten kanta. Kun selvitys valmis, olen mukana, kun sitä esitellään. Vain harvojen tiedoksi.”

21.4.1972 Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa näin: ”Nl voi pyytää Suomelta YYA-sopimuksen edellyttämiä neuvotteluja. Sen torjumiseksi kenr. Junttila ottakoon yhteyden Nl:n sotilasasiamieheen Andrushkevitshiin ja aloittaa keskustelut yhteisistä valmisteluista ennen YYA-sopimusta”.

Andruskevitsh ja kenraali Paavo Junttila (1918-2005) tapasivat pian. Suomalaiset aloittivat huippusalaisen valmistelun Neuvostoliitolle annettavista vastauksista. Kaikki annettiin suullisesti. Alkoi pitkä salainen prosessi selvityksineen.

Puolustusvoimain tuolloinen komentaja K.O. Leinonen (1914-75) ei koskaan kertonut suomalaiskenraaleille puhuneensa presidentti Urho Kekkosen kanssa asiasta jo aiemmin. ”Miksi hän ei kertonut siitä alaisilleen, ei selviä koskaan”, Lukkari kirjoittaa.

Keskustelujen kulusta saivat olla tietoisia vain presidentti, komentaja Leinonen, silloinen pääesikunnan päällikkö Sutela ja kenraali Junttila.

Pelissä oli Suomen puolueettomuusasema, käytännössä kuuluminen länteen tai itään.

Kekkonen oli halunnut ottaa ”etulyönnin”. Neuvostoliittolaisten kysymykset alkoivat kuitenkin lähestyä konsultaatioita.

Shokki Porkkalassa

Lauri Sutelasta tuli puolustusvoimain komentaja 15. maaliskuuta 1974. Toukokuussa hänet kutsuttiin saunaan Neuvostoliiton edustushuvilalle Porkkalaan. Suurlähettiläs Vladimir Stepanov (1927-) totesi, että neuvonpito YYA-sopimuksen soveltamisesta tulisi käynnistää uudelleen.

Lauri Sutela yllätti toteamalla ”etteivät senkaltaiset mielipiteen vaihdot olleet enää lainkaan tarpeellisia”. Sutela ei ollut neuvotellut antamastaan yllätyksestä presidentti Kekkosen kanssa. Sutela selvitti asiaa seuraavana päivänä kirjallisesti Kekkoselle, joka ei palannut asiaan. Asia ei kuitenkaan ollut hänelle uusi.

Seuraavaksi neuvostoliittolaiset halusivat Neuvostoliiton ja Suomen asevoimien yhteisen protokollan, ”kokonaisvaltaisia suhteita määrittävän asiakirjan”. Stepanovin tavoitteena oli ilmeisesti Suomen ja Neuvostoliiton välinen sotilassopimus. Sutela ei ollut halukas puhumaan asiasta Stepanovin kanssa, koska ”pelkäsi, että tämä onnistuisi taivuttelemaan Kekkosen myönnytyksiin”.

Vladimir Stepanov yritti myös syyskuun 1977 lopussa. Neuvostoliitto ilmoitti haluavansa suomalaisia sotilasasiantuntijoita tutustumaan aseisiin ja materiaaliin. Kekkonen vastasi kuitenkin, että kyseinen viesti jää vain hänelle ja Sutelalle.

Suurlähettiläs Stepanov oli kesäkuussa 1977 sanonut savustavansa Sutelan virastaan. Sutela totesi Kekkoselle olevansa valmis väistymään, jos Nl:n ja Suomen asevoimien väliset suhteet niin vaativat. Hermostunut Kekkonen vastasi, että ”se riippuu venäläisistä”. ”En pitänyt vastauksesta”, Sutela toteaa päiväkirjassaan.

Sotaharjoitukset

Elokuussa 1977 Lauri Sutela kirjasi päiväkirjaansa, miten marsalkka Nikolai Ogarkov oli tehnyt protokollan valmiiksi ja tarjosi sitä kenraali Junttilalle tutustumista varten. Junttila ei ottanut papereita vastaan. ”Jos olisi ottanut vastaan, sitä olisi ollut pakko käsitellä ja prosessi olisi lähtenyt liikkeelle”.

Taistolaiskommunistien Tiedonantaja esitti vuoden 1977 alussa suomalais-neuvostoliittolaisia sotaharjoituksia. Puolta vuotta myöhemmin neuvostomerivoimien vara-amiraali esitti yhteisiä laivastoharjoituksia.

Neuvostoliiton puolustusministeri marsalkka Dmitri Ustinov (1908-84) teki virallisen vierailun Suomeen 1978. ”Sutela aavisti pahinta. Siksi hän lähetti kahta viikkoa ennen vierailua presidentille muistion, jossa kokemusten ja olettamusten pohjalta käsiteltiin niitä kysymyksiä, joita Ustinov mahdollisesti vierailunsa aikana tulisi koskettelemaan”, Lukkari kirjoittaa. Sutela ei saanut vastausta ja kirjasi muistiinpanoihinsa ”tulipahan varoitettua”.

Lauri Sutelan mukaan Ustinovin Suomen-vierailulla ”oli todella aihetta huoleen”. Tunnettu huipentuma tapahtui Kultarannan saunassa, jossa Sutela oli neuvostoliittolaisten yllätykseksi mukana Kekkosen kutsusta. Pukuhuoneessa Ustinov esitti yhteisiä keskusteluja, neuvotteluja ja harjoituksia sekä upseerien koulutusvaihtoja. Kekkonen torjui esitykset ja vei vieraat löylyyn. Stepanov oli ”silmin nähden tyytymätön”.

Ustinovin vierailusta Kekkonen puhuu päiväkirjassaan neuvotteluina. Hän ei anna ymmärtää kokeneensa huolestumista tai katsoneensa, että mitään odottamatonta tapahtui.

”Esikuntatyöskentely”

Mutta asia ei jäänytkään tähän.

Jarmo Korhosen Valtataistelu-kirjassa kerrotaan Neuvostoliiton heti tämän jälkeen heinä-elokuussa 1978 Itämerellä pitämistä useista suurista sotaharjoituksista. 27.7.1978 harjoitukseen osallistui 253 lentokonetta.

Kahta kuukautta myöhemmin presidentti Kekkonen oli muuttanut käsitystään. ”Yhteisiä harjoituksia ei ruveta järjestämään, mutta jonkinasteista esikuntatyöskentelyä – en kyllä ole sotilasasiantuntija – en pitäisi erityisemmin vaarallisena”, Kekkonen totesi. Sutela ei ollut samaa mieltä ja ”kertoo jääneensä aprikoimaan sanoja ’jonkinasteinen esikuntatyöskentely’. Kuka oli syöttänyt ne sanat Kekkoselle?”.

Komentaja Sutela oli kutsuttu Neuvostoliittoon pian tämän jälkeen alkaneelle lomamatkalle. Kekkonen antoi kaksi ohjetta keskustelujen varalle: 1. Älä aina pane heti hanttiin, vaan malta myös kuunnella! 2. Lue vielä kertaalleen YYA-sopimuksen teksti!.

Lukkarin kirjoittamasta Sutelan elämäkertakirjasta on jätetty paljon muistiinpanojen kohtia pois. Lisää saatiin tietää Hannu Rautkallion Moskovan päiväkirja 1989-1993 -teoksesta 2008 ja vähän lisää Rautkallion tämänsyksyisestä teoksesta Idässä kiinni, länteen kallellaan (Docendo).

Kidnappaus Moskovassa

”Suurisuuntainen projekti avara sotilaallinen yhteistyö Suomen kanssa johti kenraali Sutelan henkilökohtaiseen kiirastuleen. Hänen kestävyyttään koeteltiin. Mikä traagisinta, presidentti Kekkosen hiljaisella tuella. Jos presidentti olisi alusta pitäen ottanut jyrkän vastustavan linjan Stepanovin esityksiin, hanketta ei olisi varmuudella jatkettu enää Kultarannan keskusteluyritysten jälkeen. Sutelan päiväkirjojen perusteella näyttää siltä, että Kekkonen oli jäänyt sivusta seuraamaan prosessin kulkua. Presidentti asetti Sutelan yksin eturintamaan”, Hannu Rautkallio kirjoittaa.

Rautkallion 2008 kirja paljasti törkeän tapauksen. Moskovan lomamatkan alussa 1978 neuvostoliittolaiset simputtivat ja käytännössä kidnappasivat komentaja Sutelan.

”Minut aivan kirjaimellisesti eristettiin Moskovassa. Minut vietiin vanhaan taloon yöksi. …se oli autio, ei sähköä, ei vettä. Minulle annetussa huoneessa oli rautasänky, lakanat ja peite olivat kosteita. Olivatko ne tahallaan kastettu? Vapisin hirveästi kylmän ja kosteuden vuoksi. Olin horkassa. …Isännät todellakin ostivat minulle Kultarannan keskustelujen epäonnistumisen mahdollisimman karkealla tavalla”, Lauri Sutela oli kirjoittanut päiväkirjaansa.

Seuraavana päivänä, siis syyskuussa 1978, Ustinov ehdotti keskusteluja ”yhteisesti kiinnostavista asioista”. Sutela kieltäytyi. Pöydän ääressä oltiin kuin neuvoteltaisiin. Viisi marsalkkaa istui vastapäätä ja kuvia otettiin.

”Sanoin, että minulla ei ole valtuuksia keskusteluihin. Havaitsin Ustinovin koettavan saada minut ansaan. Muistin Kekkosen evästyksen, ’älä pane heti hanttiin’. Toimin juuri päinvastaisesti”, Sutela kirjasi.

”Tärkeä rengas”

Presidentti Kekkonen oli lähettänyt Sutelan mukana Ustinoville kirjeen. Siinä Kekkonen sanoi olevansa varma, että vierailu ”tulee olemaan tärkeä rengas maittemme puolustusvoimain välisessä kanssakäymisessä”. Sutela sai itse nähdä kirjeen vasta paljon myöhemmin.

Lukkarin kirjan mukaan Ustinov yritti vielä lounaan jälkeenkin. Ustinov aloitti keskustelun YYA-sopimuksesta ja sen merkityksestä.

”Kuullessani sanan ’konsultatsiooni’ en jäänyt odottamaan tulkin käännöstä vaan keskeytin puheen mainiten, että konsultaatio-sana on meillä pyhitetty tarkoittamaan niitä neuvotteluja, joita käydään silloin, kun kumpikin osapuoli on yhtä mieltä siitä, että tilanne on kärjistynyt lähelle sodan syttymistä. Nyt ei ole sellaista tilannetta”, Sutela kertoi elämäkerrassaan.

Tällä Neuvostoliiton lomamatkallaan Sutelalle oli myös viritetty hunaja-ansa. Hän ei langennut siihen.

Myöhemmin Neuvostoliiton suurlähetystössä Helsingissä Ahti Karjalainen sanoi meistä jokaisen tekevän virheitä, joita joutuu katumaan jälkeenpäin. Neuvostoliiton sotilasasiamies oli sanonut olevansa eri mieltä ja kehottanut kysymään Lauri Sutelalta.

Eversti Lukkari vetää kirjassaan tapahtumia yhteen. Ensin katkaistiin YYA-keskustelut 1974, sitten protokolla-asia kariutui 1975 ja sotaharjoitukset onnistuttiin torjumaan 1978. Max Jakobson toteaa teoksessa, että ”pienikin liikahdus näissä asioissa olisi muuttanut länsimaiden suhtautumisen meihin, puolueettomuuspolitiikkamme olisi menettänyt uskottavuutensa. Kenraali Sutelan osuus ilmeisen vaaran torjumisessa oli aivan ratkaiseva”.

Esimerkillinen mies

Puolustusvoimain komentajana Lauri Sutela pysyi lojaalina ja tukena esimiehelleen Urho Kekkoselle, koska tiesi sen merkityksen Suomelle.

Sutela tasapainoili presidenttiä kohtaan tuntemansa suuren kunnioituksen ja Kekkosen periksiantamisten aikaansaamien vahinkojen estämisen välillä. Sutela teki kaikkensa ollakseen tarpeeksi lähellä, jotta kykeni estämään Neuvostoliiton hyöyt. Hän onnistui, mestarin tavoin.

Puolustusvoimissa Lauri Sutela oli kaikkien arvostama ”kenraalien kenraali”. Taideharrastaja oli huomaavainen ja esimerkillinen kanssaihminen. Yksityiselämässään moitteettoman kenraalin raskaita virkavuosia varjostivat vuosikymmenien ajan myös hänen vaimonsa vakava sairaus ja poikansa vammaisuus.

…

Alussa mainitun suurimman suomalaisen äänestyksen 2004 voitti Gustaf Mannerheim (1867-1951), joka loi maalle armeijan tammikuussa 1918 ja johti Suomen itsenäisenä pitäneitä sotia. Toiseksi tuli Risto Ryti (1889-1956) maan pelastaneella henkilökohtaisella vastuunotollaan. Ei ole mitenkään mahdollista verrata tai jotenkin laittaa järjestykseen heitä tai Lauri Sutelaa. Kaikki olivat ainutlaatuisia, lähes käsittämättömiä, jättimäisiä, isänmaan kokoisia.

Kirjoittaja Juha-Pekka Tikka on Verkkouutisten uutistuottaja ja politiikan toimittaja.