Artikkelit: Ulkomaat

USA:n Kiina-politiikan ei uskota muuttuvan merkittävästi.
Yhdysvaltojen presidenttiä ei valita virallisesti ennen tammikuuta.
Republikaanisenaattorin mukaan vaalitulos antoi vahvan tuen tehdylle politiikalle.
Opiskelijajohtoisissa Thaimaan mielenosoituksissa arvostellaan nyt maan koskemattomana pidettyä monarkiaa.
Fox Newsin lähteiden mukaan presidentti suostuu luopumaan vallasta, jos oikeustoimet eivät toteudu.
Kyläläiset ampuvat ilotulitteita Kamala Harrisin voiton kunniaksi.
Kansainvälinen epävarmuus lisää kenraali Nick Carterin mukaan konfliktien laajenemisen riskiä.
Kremlin reaktio Joe Bidenin voittoon on ollut vaitonainen.
Donald Trump ei ole ensimmäinen, jolle jatkokausi on jäänyt haaveeksi.
Donald Trumpin lakimies syyttää demokraatteja vaalivilpistä.
Joe Biden muisti voittopuheessaan myös Donald Trumpin kannattajia.
Ihmiset ovat USA:ssa tehneet ulkona perinteistä nuotioherkkua, johon tarvitaan suklaata.
Maltillisten ja trumpilaisten kamppailu puolueen hallinnasta on jo alkanut.
USA:n hallintoa vaivaa lamaannus, vaikka vaalit sinällään osoittivat maan demokratian vankkuuden.
Yhdysvaltalaiset mediat julistavat Joe Bidenin voittaneen presidentinvaalit.
Amerikkalaislehden mukaan kansliapäällikön lisäksi tartunta on neljällä muulla työntekijällä.
Presidentin mukaan ääntenlaskennan valvontaa on estetty kyseenalaisin keinoin.
Yhdysvalloissa tilanne koronan suhteen on huonoin koko maailmassa.
Joe Bidenin voitto vaaleissa voi jopa kasvattaa liikkeen suosiota.
Maria Annalan mukaan koronatilanne kääntää vaalituloksen Joe Bidenin voitoksi.
Kiista vaalipäivän jälkeen saapuneiden vaalilippujen laskemisesta jatkuu.
Mark Meadows on viimeisin koronaan sairastunut Valkoisen talon työntekijä.
Joe Bidenin ääniero Donald Trumpiin on kasvanut vaa'ankieliosavaltioissa.
Joe Bidenilta toivottaisiin asiantuntijan mukaan vakautta.
Koronatilanteen vuoksi tapahtumien järjestäminen Baijerissa on kielletty.
Joe Bidenin kampanja vastasi välittömästi Donald Trumpin kampanjalle.
Donald Trumpin kampanjaorganisaatio uskoo istuvan presidentin voittoon.
Joe Biden uskoo diplomatiaan ja yhteistyöhön liittolaisten kanssa, toteaa EK.
Demokraattiehdokas nousisi osavaltion avulla presidentinvaalien voittajaksi.
Poliisi ei ole suostunut kommentoimaan uutista terrori-iskun valmistelusta.
Epidemian kiihtyminen on asettanut terveydenhuoltojärjestelmän kovan paineen alle.
Carl Bildtin jakaman kartan mukaan rajanaapureiden virustilanne on Ruotsia rauhallisempi.
Kiina saattaa kehittää ilmasta laukaistavaa hypersonista ohjusta.
Yhdysvalloissa on todettu kahtena päivänä yli 100000 koronatartuntaa.
Julkistetut sähköpostit paljastavat valtionepidemiologin valinnan Ruotsin virusstrategiaksi.
Useita tapauksia jää piiloon, koska moni tartunnan saanut ei tiedä sairastuneensa.
Demokraattien presidenttiehdokas lähestyy voittoon tarvittavaa 270 valitsijamiehen rajaa.
Viruksen mutaatiota ei ole löydetty kuten Tanskassa.