Verkkouutiset

Joe Biden. / LEHTIKUVA / AFP Jim Watson

Joe Bideniin vedotaan: Uusia ilmaiskuja tarvitaan

Ex-ulkoministerin mukaan presidentin lepsu linja romautti Afganistanin hallituksen.

Yhdysvalloissa republikaanit ovat arvostelleet voimakkaasti presidentti Joe Bidenin passiivisuutta Afganistanin kriisissä.

Entinen ulkoministeri Mike Pompeo arvioi Bidenin hallinnon epäonnistuneen oman vetäytymissuunnitelmansa toteuttamisessa. Presidentti vakuutti vielä heinäkuun alussa, etteivät ääri-islamistisen Taleban-liikkeen 75 000 taistelijaa uhkaa hallitusta, jolla oli käytettävissään noin 300 000 poliisia ja sotilasta.

Afganistanin hallituksen asema murentui monia arvioita nopeammin, ja pääkaupunki Kabul menetettiin Talebanille viikonloppuna. Presidentti Ashraf Ghani lähti maasta sunnuntaina.

Joe Biden joutui passittamaan viime hetkellä Kabuliin lisäjoukkoja diplomaattien ja muun henkilöstön evakuoimiseksi. Monet kongressiedustajat ja senaattorit ovat ihmetelleet, miksei presidentti ja esimerkiksi Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki keskeyttäneet lomaansa kriisistä huolimatta.

Mike Pompeo sanoi tilanteen ajautuneen viime päivinä paniikinomaiseksi ja kehotti aloittamaan ilmaiskut Taleban-taistelijoita vastaan.

– Meidän olisi lisättävä painetta heitä kohtaan ja aiheutettava merkittävästi tappioita, Pompeo sanoi Fox Newsin haastattelussa.

Hänen mukaansa kuluvana vuonna toteutettu strategia poikkeaa merkittävästi presidentti Donald Trumpin linjasta, jossa sotilaallinen paine yhdistettiin diplomaattisiin neuvotteluihin. Pompeo oli allekirjoittamassa Yhdysvaltain ja Taleban-liikkeen välistä rauhansopimusta Qatarissa helmikuussa 2020.

– He ovat aggressiivisia ja pelottomia. Nykyhallinto lopetti pelotevaikutukseen pohjautuneen mallin, jota toteutimme presidentti Trumpin aikana, ex-ulkoministeri totesi.

Pompeo tyrmäsi presidentti Joe Bidenin väitteen, jonka mukaan edellisen hallinnon rauhansopimus olisi vaikeuttanut Yhdysvaltain ja Afganistanin hallituksen asemaa.

– Jos riskit eivät olisi niin vakavia, niin sanoisin tätä säälittäväksi. En sallisi 10-vuotiaan poikani siirtää vastuuta tällä tavoin, Pompeo sanoi.

Uusimmat
MAINOS