Venäjän virallisissa koronaviruslukemissa on havaittu erikoinen trendi. Viruksen päivittäiset uhriluvut ovat nimittäin jämähtäneet epäilyttävän pitkäksi aikaa juuri alle 800 kuolemaan.
Viimeisen kolmen viikon aikana Venäjällä on todettu virallisesti noin 779-799 koronakuolemaa. Tästä haarukasta on poikettu tänä aikana vain kahtena päivänä ja silloinkin kuolemia on todettu 727 ja 769 (kuva alla).
Asiaan on kiinnitetty runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Näin yhtenäinen lukusarja on nimittäin tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköinen.
Esimerkiksi venäläinen väestötieteilijä Aleksei Raksha sanoi The Insiderille suoraan jo heinäkuun lopulla, että luvut on vedetty hatusta. Rakshan arvion mukaan virus tappoi Venäjällä tuolloin noin 2[nbsp]400-2[nbsp]500 ihmistä päivässä.
Venäjällä on virallisten lukujen mukaan todettu viime päivinä noin 22[nbsp]000 tartuntaa päivässä. Tartuntamäärät ovat laskeneet hieman tämän aallon huipusta heinäkuun puolivälissä. Tuolloin tartuntoja raportoitiin yli 25[nbsp]000 päivässä.

In #Russia, the number of officially reported #COVID19 deaths has been hovering just below the 800 per day mark for weeks.
Such consistency is statistically improbable: pic.twitter.com/y4npkSwbTZ
— Alex Kokcharov (@AlexKokcharov) August 10, 2021
Prominent Russian demographer Raksha estimated actual COVID19 deaths in Russia at 2,500 per day:https://t.co/V7KtlUOtf0
— Alex Kokcharov (@AlexKokcharov) August 10, 2021
Some Russia bureaucrat has simply been told "don't release an official daily death figure that is over 800."
— Euan MacDonald (@Euan_MacDonald) August 11, 2021
https://twitter.com/evangershkovich/status/1425372587459284993