Artikkelit: Ulkomaat

Vain joka viides nuori osasi vastata oikein yksinkertaisiin talouskysymyksiin.
Moskovalaisten mukaan hallintoa tuetaan jatkuvuuden ja vakauden toivossa.
Terrorijärjestö paljastaa uusia tietoja Moskovan iskusta.
Yhdysvaltain ja Etelä-Korean joukot varautuvat Kim Jong-unin mahdolliseen yllätyshyökkäykseen.
Tutkija pelkää asevarustelun kiihtymisen johtavan konfliktiin avaruudessa.
Ukrainan presidentin mukaan Venäjä suunnittelee mahdollisesti hyökkäystä lähikuukausiksi.
Tutkijat selvittivät muutosta laulujen sanoissa viimeisen 40 vuoden ajalta.
Maan tiedustelupalvelut eivät asiantuntijan mukaan ole aidosti kiinnostuneita yhteistyöstä.
Oleksandr Syrskyin mukaan linnoitustyöt Harkovan alueella on jo aloitettu.
Kuvernöörin mukaan Baltimoren satama pyritään avamaan mahdollisimman pian.
Tasavallan presidentin toimintaa kuvataan maltilliseksi ja rauhalliseksi.
Venäjän epäillään vaikuttavan EU:n päätöksentekoon maksettujen europarlamentaarikkojen ja disinformaation kautta.
Israelilainen asiantuntija kehottaa faneja olemaan matkustamatta Malmöön.
Heinäkuussa eläkoityvän Viron puolustusvoimien komentajan mukaan Viron tulisi varautua sotaan.
Donald Tuskin mukaan seuraavat kaksi vuotta ovat Ukrainan ja Euroopan kannalta ratkaisevia.
HMS Diamondin miehistöllä on kaksi minuuttia aikaa tuhota lähestyvät ballistiset ohjukset.
Viro olisi voinut joutua jopa sotaan, mikäli se olisi jäänyt harmaalle alueelle.
Etenkin Pihkovan tukikohdassa on tapahtunut merkittävä muutos.
Moskovan terrori-isku on heikentänyt venäläisten suhtautumista maahanmuuttajiin.
Raad Thabet oli yksi Hamasin aseellisen siiven keskeisimmistä johtohahmoista.
Puolustaja on tuhonnut roppakaupalla hyökkääjän aluksia.
Yhdysvaltain aseapu ja Ukrainan miesvahvuuden kehitys ovat ratkaisevassa asemassa.
Ruotsissa on paljastunut useita kaavailtuja terrori-iskuja.
Ulkomaalaiset taistelijat ovat tukeneet Ukrainan puolustustaistelua Donetskin alueella.
Asiantuntijan mukaan ajoneuvoalustoilla liikuvat ohjukset hajautetaan jopa kuukaudeksi.
Edes osallistuminen taisteluihin Ukrainan maaperällä ei ole Nicolas Tenzerin mielestä enää tabu.
Ukrainalaissotilaat suojaavat tärkeää rautatieyhteyttä rintaman koillisosissa.
Venäjän on pakko pitää aluksensa satamissa Ukrainan iskujen pelossa.
Arexis-järjestelmä on ensivaihe Eurofighter EK -erikoiskoneen toteutuksessa.
Myös Puolan tiedustelu teki takavarikkoja tapaukseen liittyen.
Maihinnousu toteutettaisiin todennäköisesti etelässä. Konflikti voisi vetää nopeasti mukaansa myös Yhdysvallat.
Koneen putoamissyy ei ollut torstaina alkuillasta tiedossa.
Yhdysvaltojen Valkoinen talo tyrmäsi väitteet Ukrainan osallisuudesta pötynä.
Terroristit käyttävät sairaalan henkilökunnan vaatteita liikkuakseen vapaasti.
Myös tekoälystä on tullut pelinmuuttaja laittoman toiminnan valvonnassa.
Puolustusasemia on vahvistettu viime kuukausina muun muassa betonibunkkereilla.
Omaiset ovat tehneet viranomaisille etsintäpyyntöjä ihmisistä, joita ei löydy kuolleiden tai loukkaantuneiden listoilta.
Duuman käsittelyyn on tulossa uusi laki entistä tehokkaammasta verkkosensuurista.
Moskovan väitetään muuttaneen tavoitteitaan puskurivyöhykkeen valloittamiseen. Tämä merkitsisi vielä ainakin Harkovan suurkaupunkiin hyökkäämistä.