Artikkelit: Ulkomaat

Mark Galeotti uskoo uuden puolustusministerin haluavan suitsia korruptiota.
Puolustajalle on mahdollisesti toimitettu ohjuksia, joista ei ole puhuttu julkisesti.
Venäjällä ei ole käytännössä kykyä maa- tai merioperaatioon Itämeren alueella, mutta hybridisodankäyntiä voidaan toteuttaa usein eri tavoin.
Venäläisyhtiöt alkoivat kloonata kiinalaismerkkejä läntisten konsernien poistuttua Venäjältä sodan seurauksena.
Taivaanrannan väriloistoon vaikuttavat planeetan ilmakehän koostumus ja etäisyys Auringosta.
Uusista yhteishankinnoista on määrä keskustella kesäkuun lopulla pidettävässä huippukokouksessa.
Pankit selittävät liiketuloksen laskua pakotteilla, korkojen nousulla ja ”sotaverolla”.
Sotaharjoituksessa kymmenet lentokoneet ja pinta-alukset ovat ympäröineet Taiwanin kuin saarrossa.
Värväysten ikärajan alentaminen 25 vuoteen ei välttämättä riitä rintamatilanteen muuttamiseksi.
Latvia on tilannut yli 200 Patrian 6x6-vaunua.
Shiba inu nimeltä Kabosu antoi kasvonsa krytovaluutalle.
Puolustajan sotilas kertoo, että ilman Starlink-yhteyttä viestintä on hidasta ja kömpelöä.
Krasnodarin alueella sijaitsevan laitoksen tarkoituksena on havaita mannertenvälisten ohjusten laukaisuja.
Lähteiden mukaan turvallisuuspalvelu yrittää sälyttää vastuun Ukrainan sodan alun fiaskosta asevoimien harteille.
Pääesikunta kertoo yli 1200 venäläisen kaatuneen tai haavoittuneen torstaina.
Ampumavammoihin kuolleen tšetšeenin perheen mukaan kyseessä on erehdys.
Lennokit seurasivat läheltä, kun Ukraina iski ilmatorjuntajärjestelmiä vastaan.
Tutkijan mukaan Kiina luo mielikuvaa, että saarivaltion valtaus olisi ”väistämätön”.
Everstiluutnantti vaatii oikeutta iskeä Venäjän alueelle USA:n aseilla.
Viron poliisi- rajavartiolaitoksen mukaan Kreml yrittää provosoida.
Barentsin alueella tehty yhteistyö tarjoaa professorin mukaan hyödyllisen savuverhon tiedustelulle.
Partisaaniryhmä Atesh raportoi aikaisin perjantaina ohjushyökkäyksestä viestintäkeskukseen Alushtan kaupungissa Krimillä.
Suurin osa torstain taisteluista tapahtui Pokrovskin ja Kupjanskin sektoreilla.
Konservatiivipuoluetta voi odottaa murskatappio heinäkuun alussa pidettävissä parlamenttivaaleissa.
Ukrainalaisjoukot ovat toteuttaneet paikallisia vastahyökkäyksiä rintaman itäosissa.
Videolinkillä ohjattavat FPV-droonit luovat jatkuvan uhkakuvan molempien osapuolten sotilaille.
Turbulenssin aiheuttamat vammat ovat pahimmillaan hengenvaarallisia.
Kiinan presidentti vakuuttaa, että "poliittinen tie" yhdistymisessä on edelleen ensisijainen vaihtoehto.
Hyökkäyksessä oletettiin, että venäläisjoukot saisivat 72 tunnissa suurkaupungin tykistökantaman sisälle.
Yliopisto-opettajan mukaan Stalinin vainoissa ei tehty vakavia rikoksia.
Pääministeri Kaja Kallaksen mukaan välikohtausta Narvajoella selvitetään.
Joe Bidenin hallinto on kieltänyt iskut Venäjän alueelle Yhdysvaltain toimittamilla aseilla.
Entisen presidentin vaalilupaukset herättävät vastustajissa huolta demokratian tulevaisuudesta.
Ukrainan laivasto julkaisi kuvia, joissa sotilaat harjoittelevat maihinnousua rannikolle.
Korkean kenraalin pidätys osui lähelle asevoimien komentajaa.
Andrew Michtan mukaan USA:n ja sen liittolaisten pitää tukea Ukrainaa määrätietoisemmin ja luoda selkeä strategia.
Tiedustelun mukaan sabotaasin uhka on kasvanut merkittävästi.
Rajoitukset astuvat voimaan jo ensi viikolla.
Kiina pyrkii tutkijan mukaan normalisoimaan harjoitukset Taiwanin ympärillä.