Artikkelit: Talous

Ympäristöministeriö käynnistää pilottihankkeen sujuvoittaakseen Metsä Fibren Äänekoskelle suunnitteleman biotuotetehtaan lupamenettelyjä.
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 315 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 28 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Talouteen ja politiikkaan keskittyvä puheradio Radio Rapu kiinnostaa kuulijoita muttei mainostajia.
Lehtimainonta on edelleen laskussa, ja mainosten vähentymisestä kärsivät myös televisio ja elokuva. Sen sijaan kasvua on varsinkin verkon mainoksissa ja ulkomainonnassa.
Keskustan kansanedustajan Mauri Pekkarisen mielestä Metsä Groupin hanke osoittaa, että puu on tulevaisuuden raaka-aine moneen tarkoitukseen, kuten paperin ja kemikaalien raaka-aineeksi ja energiaksi.
Työministeri Lauri Ihalaisen mielestä Metsä Groupin suurhanke tuo työtä ja valaa uskoa tulevaisuuteen.
Sanoma Lehtimedia suunnittelee rakenteellisia muutoksia, jotka saattavat johtaa henkilöstövähennyksiin.
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila uskoo, että Suomen hallituksella ei ole kokonaiskäsitystä siitä, mihin maaseudun määrärahojen leikkaukset kaiken kaikkiaan johtavat.
Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio on huolissaan Suomen talouden alamäen jatkumisesta.
Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen on ilmoittanut halustaan jättää tehtävänsä.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Metsä Groupin suunnitelma biotuotetehtaan rakentamisesta on erinomainen esimerkki perinteisen teollisuuden rohkeudesta uudistua ja katsoa tulevaisuuteen.
Uusi sellutehdas ei käyttäisi lainkaan fossiilisia polttoaineita.
Nordean mukaan Euroopan keskuspankilla (EKP) ei ole ollut viime vuosina aavistustakaan minne inflaatio on menossa.
Viime viikko päätti Euroopan parlamentin viisivuotisen kauden. Viime töinään parlamentti sinetöi tukun lakeja, jotka vahvistavat EU:n pankkiunionin synnyn.
Suomen vaihtotaseen alijäämän taustalta löytyy muutakin kuin Nokian alamäki.
Yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista työntekijöistä kirjautuu erilaisiin järjestelmiin useita kertoja päivässä. Seitsemän prosenttia vastaajista kirjautuu järjestelmiin jopa yli 20 kertaa.
Kansainvälisten sijoittajien kova kysyntä on nostanut Espanjan valtionlainojen ulkomaisen omistuksen lähes kolmen vuoden takaiseen huippuunsa.
Metsähallitus Laatumaa on panostanut tuulivoiman hankekehitykseen ja ensimmäiset tulokset ovat nähtävissä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on esittänyt lakiluonnoksen uhkapelialueen perustamiseksi Krimille.
Japanin kauppataseen alijäämä on nelinkertaistunut. Vienti ei vedä ja maa on yhä enemmän tuontienergian varassa sen suljettua ydinreaktorinsa 2011 tsunamin jälkeen.
Etelä-Euroopan kriisimaiden talouksia on hankala uudistaa, talouslehti Economist kertoo.
EU:n vuoden 2030 energia- ja ilmastopaketin tavoitteisiin pyrkiminen tulee Suomelle kalliiksi.
Kumipyöräliikenne joutuu melkoiseen mylläkkään EU:n komissio ehdottaman kasvihuonekaasupäästöjen 40 prosentin vähennystavoitteen toteuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Venäläiset vaihtoivat alkuvuonna vilkkaasti pankkivarojaan ja käteisrupliaan ulkomaan valuutaksi.
Euroopan parlamentti on hyväksynyt lähetettyjen työntekijöiden työehtojen valvonnasta direktiivin.
Brasilian kuivuus on nostanut raakakahvin hintaa merkittävästi, mikä kahvikonserni Pauligin mukaan näkyy loppukeväästä myös kuluttajahinnoissa.
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle ehdotuksen uudeksi luottolaitoslaiksi.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan tuotannon aineeton lisäarvo on pyrittävä pitämään Suomessa.
Pienyrittäjä voi jatkossa pitää kauppakeskuksessa sijaitsevan liikkeensä suljettuna kerran viikossa.
Taloudellinen välienselvittely Venäjän kanssa voi olla vaarallisempaa kuin miltä se näyttää. Yhdysvallat on valmistanut itselleen neutronipommin rahamarkkinoita varten, arvioidaan brittilehdessä.
Euroopan unioni pysyi Yhdysvaltain tärkeimpänä kauppakumppanina myös viime vuonna, kertoo Transatlantic Economy 2013 -raportti.
Kuorma- ja linja-autoliikenteen kustannukset pysyivät maaliskuussa vuodentakaisella tasolla, sillä polttoaineiden hinnat ovat laskeneet.
Suomalaiset yritykset harjoittivat liiketoimintaa 4883 tytäryhtiöissä 119 maassa vuonna 2012, kertoo Tilastokeskus.
Ukrainan kriisi on kiihdyttänyt pääomapakoa Venäjältä.
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) pitää Kuluttaja- ja kilpailuviraston avausta taksiliikenteen kilpailun lisäämisestä tervetulleena.
Kiinan talous kasvoi tammi-maaliskuussa 7,4 prosenttia, kun loka-joulukuussa kasvua oli vielä 7,7 prosenttia.
Finanssialan Keskusliitto FK on tyytyväinen pankkiunionin syntyyn, mutta pitää valitettavana yhteisen kriisinratkaisurahaston aikataulun nopeuttamista.
Kuluttajaliitto kannattaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston esitystä taksilupien tarveharkinnasta luopumisesta.
Markkinoilla on runsaasti erilaisia etähallinnan palveluja, mutta niiden kehitys on tutkijan mukaan vasta varhaisessa vaiheessa.
Poliisitarkastaja Antti Simanaisen mukaan lyhyestäkin työsuhteesta on aina hyvä tehdä kirjallinen työsopimus.