Pohjois-Suomessa lähes 200 miljoonan euron tuulivoimalahankkeet

Metsähallitus Laatumaa on panostanut tuulivoiman hankekehitykseen ja ensimmäiset tulokset ovat nähtävissä.

Iin Myllykankaalla, Sodankylässä ja Kittilässä tuulivoimalat ovat saaneet rakennusluvat ja tuulivoiman tuottajat ovat aloittaneet rakennustyöt. Kolme tuulivoimala-aluetta, yhteensä 45 tuulivoimalaa, ovat yhteensä noin 200 miljoonan euron investointi.

Kuolavaara-Keulakkopään hanke sijaitsee Kittilän ja Sodankylän kuntien alueella. Alueelle on rakenteilla 17 tuulivoimalaa, joiden yhteisteho on noin 50 megawattia. Sodankylässä rakenteilla olevan Joukhaisselän yhdeksän voimalan alueen teho on 25 megawattia. Metsähallitus on kehittänyt hankkeen yhdessä Fortumin kanssa.

Molemmat hankkeet ovat siirtyneet rakennusvaiheeseen, voimaloita rakennuttaa Impax New Energy II Fund –rahasto. Siihen ovat sijoittaneet muun muassa Euroopan investointipankki ja Valtion eläkerahasto.

Iin kunnan Myllykankaalla sijaitsevan tuulipuiston koko on 50 megawattia ja alueelle on suunniteltu 19 voimalaa. Hankkeen rakennustyöt ovat alkaneet, puistoa rakennuttaa Taaleritehdas.

– Tuulivoiman rakentamisen ja ylläpidon aikana avautuu mahdollisuuksia myös paikalliselle elinkeinoelämälle, joka lisää alueen elinvoimaisuutta, kertoo Laatumaan tuulivoimapäällikkö Erkki Kunnari.

Mainos