Artikkelit: Talous

Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus muistuttavat, että tiukka talous ei saa estää kehittämispanostuksia osaamiseen ja uudistumiseen.
Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä näkyy pientä valoa. Lähes 90 prosenttia pk-yrityksistä uskoo voivansa säilyttää työpaikat.
Kansalaisille maksettavaa vastikkeetonta rahaa tärkeämpi kysymys on, että pienipalkkaisia ja lyhytkestoisiakin töitä kannattaa ottaa vastaan.
Suomi tippui Kansainvälisen kauppakamarin talousvertailussa sijalle 25.
Kilpailukykyyn ja työllisyyteen liittyvissä kärkihankkeissa on sekä lisäpanostuksia että uudistuksia, joilla tavoitellaan säästöjä.
Kansalaisille maksettavaa vastikkeetonta rahaa tärkeämpi kysymys on, että pienipalkkaisia ja lyhytkestoisiakin töitä kannattaa ottaa vastaan.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mielestä hallitus on oikealla tiellä talouskasvun ja työllisyyden parantamisessa.
EMU:n tulevaisuus uskottavana ja toimintakykyisenä rahaliittona edellyttää Finanssialan Keskusliitto FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin mielestä nykyistä tehokkaampia pääoma- ja työmarkkinoita.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan valtiovarainministeriö pudottaa tämän vuoden kasvuennusteensa pakkasen puolelle.
STTK:n pääekonomisti Ralf Sund pitää hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta kilpailukyvyn parantamisesta erittäin vaikeana.
Vesa Vihriälän kirjoittamassa raportissa arvioidaan, että euro ei edellytä pelastuakseen liittovaltion rakenteita.
F-Securen mukaan päivittämättömiin ohjelmistoihin kohdistetut hyökkäykset ovat edelleen yrityksille merkittävä uhka.
Pääomasijoittajien salkkuyritykset kasvattivat viime vuonna reilusti työpaikkoja ja liikevaihtoa, kertoo Suomen pääomasijoitusyhdistyksen selvitys.
Tuhansia EU-maiden maanviljelijöitä traktoreineen osoittaa mieltään Brysselissä ensi maanantaina.
Toimihenkilöliitto Erto ja Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL ovat sopineet työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson mukaisista korotuksista henkilöstöpalvelualalle.
Kauppalehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan joko progressiivista tuloverotusta pitää kiristää rajusti tai säätää erillinen sote-vero.
Finnwatch sanoo, että kansainvälisesti toimivat valtioenemmistöiset yhtiöt eivät ole vilpittömästi noudattaneet valtioneuvoston omistajaohjauksen antamaa maakohtaista raportointiohjetta, vaan "hyödyntävät kaikki ohjeiston tarjoamat porsaanreiät".
Nordean pääekonomistin mukaan hallituksella on suuret paineet ryhtyä ripeästi toimiin Suomen talouden pelastamiseksi.
Toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto supistui koko maassa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia edellisvuoden vastaavan aikaan verrattuna.
Tänä vuonna suomalaisiin yrityksiin syntyy noin 160 000 uutta työpaikkaa, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta Helsingin Sanomissa.
Suomalainen teknologiayritys Gasera on kehittänyt kaasunmittausanalytiikkaan perustuvan kannettavan teknologian, joka paljastaa huumeet muun muassa matkatavaroista lentokentillä.
Suomalaisten työeläkevaroja oli vuoden puolivälissä 182,9 miljardia euroa. Varojen määrä supistui hiukan vuoden toisella neljänneksellä.
Euroopan unionia vaivaa valtiovarainministeriön entisen valtiosihteerin mukaan paha demokratiavaje.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner lupaa konkreettisia esimerkkejä normien purusta lähiviikkoina.
Baltia on asuntosijoittajalle houkutteleva kohde etsiä sijoitusasuntoa, sillä Baltian maissa asuntojen hinnat ovat Suomeen nähden yleisesti alhaiset.
Infrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana, kertoo Rakennusteollisuus RT.
Suomen Rahapaja -konserni on saanut merkittävän metallirahatilauksen Etiopian keskuspankilta.
Sähköistä tunnistamista ja sähköistä asiointia pidetään myös tärkeänä ja niiden roolin uskotaan kasvavan, ilmenee Finanssialan Keskusliiton tilaamasta tutkimuksesta.Verkkopankkitunnuksia käytetään verkkopankkiin kirjautumisen lisäksi eniten verkkokauppaostosten maksamiseen. Joka toinen vastaaja käyttää verkkopankkitunnuksia myös luottokortin maksuvarmennukseen.Tunnuksia käytetään myös kirjautumiseen Kelan, verottajan, vakuutusyhtiöiden, kuntien terveydenhuollon tai Postin palveluihin.Vastaajista 91 prosenttia pitää verkkopankkitunnusten pysyvää salasanaa tai käyttäjätunnusta vähintään melko helppona muistaa. Käyttäjät kuitenkin toivovat, että tulevaisuudessa käytettävyys paranisi ja paperimuotoisiin numerosarjoihin pohjautuva tunnistustapa muuttuisi kätevämmäksi ja digitaaliseksi.Kansalaiset pitävät pankkeja luontevana sähköisen tunnisteen tarjoajana. Jopa 45 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että pankki on tähän sopivin taho. Vastaajista 21 prosentin mielestä tehtävään sopivin olisi valtio, 12 prosentin mielestä poliisi.Verkkopankkitunnuksia käytetään ennen kaikkea tietokoneella. Runsas neljännes käyttää verkkopankkia älypuhelimella ja viidennes tabletilla. Alle 34-vuotiaat käyttävät verkkopankkia muita enemmän älypuhelimella. Samaan ikäluokkaan kuuluvat omistavat älypuhelimen suuremmalla todennäköisyydellä kuin vanhemmat vastaajat.Finanssialan Keskusliiton tilaaman tutkimuksen toteutti IROResearch Oy 18.–26.3. Internetissä toteutettuun paneelitutkimukseen vastasi tuhat 18–74-vuotiasta henkilöä.
Fazerin Vantaan leipomon työntekijät marssivat ulos leipomosta maanantaina iltapäivällä yt-neuvotteluiden tuloksen selvittyä.
Seksiä sisältävät mainokset ja väkivaltaiset tv-ohjelmat herättävät kiinnostusta, mutta voivatkin olla haitaksi bisnekselle.
Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista on valmis joustamaan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto.
Kiinan keskuspankki on uutistietojen mukaan myynyt Yhdysvaltain velkakirjoja yli 100 miljardilla dollarilla, mutta vaikutukset eivät näy.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen ja pääministeri Juha Sipilä ennakoivat verojärjestelmään suurta remonttia.
Tammi-kesäkuussa kuntien toimintakulut ilman liikelaitoksia kasvoivat neljä prosenttia.
Alaisia ärsyttää esimiehissään eniten aiheettomat virhesyytökset, kun taas esimiehiä kiukuttaa alaisissa eniten huonon ilmapiirin luominen.
Sateisen kesän jälkeinen lämmin ja vähäsateinen loppukesä mahdollistaa vielä kohtuullisen, noin 3,5 miljardin kilon, viljasadon.
Kansanedustaja Simon Elo (ps.) tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään, aikooko hallitus selvittää Viron yritysveromallin soveltamismahdollisuudet Suomessa.
VR Group aloittaa yhteistoimintaneuvottelut jopa 570 työntekijän vähentämisestä.
Asuntomarkkinat ovat pysyneet keskikesällä vakaina. Heikon ostovoiman ja työttömyyshuolien arvioidaan hillitsevän alhaisten korkojen ja muuttoliikkeen piristävää vaikutusta.
Säästöpankkiryhmä kertoo vuoden alkaneen tuloksellisesti erittäin vahvasti.