Artikkelit: Talous

Kyösti Kakkosen mukaan pörssiyhtiöiden johdon palkat ovat karanneet liian korkeiksi.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät voimakkaasti Suomen majoitusliikkeissä maaliskuussa.
Pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan kahden prosentin talouskasvun varaan ei kannata tuudittautua.
Rahoitusprofessori Jeremy Siegelin mukaan osakkeiden kurssinousu on perustunut republikaanien agendaan, kertoo Kauppalehti.
Kreikan parlamentti hyväksyi säästöohjelman eilen illalla.
Tuoreesta tutkimuksesta selviää, että suomalaistyöntekijät työskentelisivät mieluiten kotimaisessa yrityksessä.
Tänä vuonna naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusjäsenistä nousi jälleen.
Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona 2,6 miljoonaa euroa EU-tukea Nokian irtisanomien työntekijöiden työllistymisen edistämiseksi.
Uusien asuntojen kauppa toimi Suomen asuntokaupan veturina myös huhtikuussa.
Suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajilleen maksamien palkkioiden kokonaissumma on viime vuoden tasolla, mutta ne vaihtelevat merkittävästi yhtiöiden välillä
Tammi–huhtikuussa pantiin vireille 637 konkurssia, mikä on 29,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.
Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan unioni ei voi tehdä EU:n ja Singaporen välistä vapaakauppasopimusta yksin ilman EU:n jäsenvaltioita.
Kevan eläkevastuurahaston koko on ylittänyt 50 miljardia euroa. Rahasto ei ole koskaan ollut näin suuri.
Hypo pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan talousennusteet menevät uusiksi nykytiedoilla.
Ensimmäisen vuosineljänneksen talouskasvu oli peräti 2,8 prosenttia.
Ministerin mukaan digitalisaation hyödyntäminen parantaa koko metsäalan kansainvälistä kilpailukykyä.
Maailmantalouden kasvuvauhti näyttää nyt ennusteiden mukaan piristyvän kaikilla päämarkkina-alueilla.
Italian julkinen velka on uudessa ennätyslukemassa.
Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu muutoksia tietoyhteiskuntakaareen. Tavoitteena on helpottaa media- ja telealan yritysten toimintaedellytyksiä ja helpottaa sääntelyä.
Valtiovarainministeriön ylijohtajan Mikko Spolanderin mukaan Suomen talouden ongelmat eivät johdu suhdanteista.
Meillä on nyt oiva tilaisuus hyödyntää Lounais-Suomen tilanne laajasti kasvun ja kilpailukyvyn edistämiseksi ja sitä kautta koko maan työllisyysasteen nostamiseksi, sanoo Esko Aho.
Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan joulu-helmikuussa 7,5 prosenttia suurempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.
Palvelualojen liikevaihto kasvoi joulu-helmikuussa 6 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, kertoo Tilastokeskus.
Kuluttajahintojen vuosimuutos oli huhtikuussa 0,8 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Suurin suomalaisessa omistuksessa oleva suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Pöyry siirtää taloushallinnon palvelukeskuksensa Puolasta takaisin Suomeen.
Ulkomaalaisten työntekijöiden lukumäärän ennustetaan kasvavan, koska Suomesta kokeneita työntekijöitä ja huippuasiantuntijoita on yhä vaikeampi löytää.
Ostoja tulee lisää Suomesta, kertoo saksalaisyhtiö.
Suomen viennin arvo kasvoi maaliskuussa, ja pääomaa virtasi ulkomailta Suomeen nettomääräisesti.
EQ:n ja Evlin asiantuntijoiden mukaan taantuma ei näytä todennäköiseltä, kertoo Talouselämä.
Syytteet valuuttamanipulaatiosta tai uhkailut Taiwanin tunnustamisesta eivät näytä sittenkään olevan Yhdysvaltain Kiinan kauppapolitiikan kärkiä.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Postin toimista.
Suomen näkymät ovat parantuneet huomattavasti, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n Suomen maajohtaja Timo Vuori.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-huhtikuussa yksityismetsistä 10,6 miljoonaa kuutiota puuta.
Euroopan parlamentin budjettivaliokunta puolsi torstaina komission esitystä myöntää Suomelle EU-tukea Nokian irtisanomien työntekijöiden työllistymisen edistämiseksi.
Hallituksen esityksen mukaan Suomen maakaasun tukku- ja vähittäismarkkinat avattaisiin kilpailulle vuoden 2020 alussa.
Suomen julkisen sektorin velkasuhteen ennakoidaan jatkavan kasvuaan vuosina 2017 ja 2018.
Naisia on pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina kohta seitsemän, kun vuonna 2014 heitä oli vain yksi.
Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli tämän vuoden maaliskuussa 2,6 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavaan aikaan.
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli maaliskuussa 26,6 prosenttia suurempi kuin viime vuoden maaliskuussa, kertoo Tilastokeskus.
Työttömien työnhakijoiden määrä työnvälitystilastossa laskee parhaillaan nopeammin kuin edellisessä työmarkkinaennusteessa odotettiin.