Artikkelit: -FI

Liiton puheenjohtaja korostaa EU:ssa hyväksytyn asedirektiivin yhteensopivuutta Suomen puolustusjärjestelmän kanssa.
Politiikassa sanoilla on väliä.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan tuleva hallitus voi rakentua monien eri vaihtoehtojen pohjalta.
Ulkoministeri ilmoitti Suomen tukevan Viroa YK:n turvallisuusneuvostoon vaihtuvaksi jäseneksi kaksivuotiskaudelle.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan nykyisin vanhat opit eivät enää tepsi.
Paula Risikko pukeutui kokoomuskokoukseen täyteen Tirppa-asuun.
Moskovalainen historian museo löysi vuodelta 2014 peräisin olevan salaisen määräyksen rekisterikorteista.
Missä uinuu amerikkalaisen talvisotaamme käsittelevän näytelmän suomentamaton käsikirjoitus?
Juha Sipilän mukaan keskusta ei ole valmis hallitukseen, joka romuttaa istuvan hallituksen perinnön.
Puoluejohtaja pyysi tukea ja luottamusta.
Oululainen pankkiautomaatti syyti nostajan käteen mahdollisesti väärennetyn viidenkympin setelin.
Juha Sipilän mukaan keskusta on tekijäpuolue, joka ei sorru helppoihin jakolupauksiin ja mediatemppuihin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan mukaan hallitus joutuu valitsemaan soten säästöjen ja valinnanvapauden väliltä.
Lauantain lämpötila jää koko maassa pääosin alle 20 asteeseen.
SDP:n talousvaliokunnan vastaava Lauri Ihalainen ihmettelee keskustan puheenjohtajan Terrafame-lausuntoa.
Lapin piirin puheenjohtaja on ehdolla kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.
Liikenneviraston tutkimus 93 sillan betonin lujuudesta on viivästynyt pahasti näytteenoton vakavien virheiden vuoksi.
Kiinan tiedetään kehittäneen jo pitkään nopeaa häiveteknologiaa hyödyntävää taistelulennokkia.
Presidentin lähes 60 vuotta sitten keräämä kasvi on yhä tallessa.
Helsingin pormestarin mukaan sote-uudistuksen vaikutuksia on mahdotonta arvioida.
SDP:n puheenjohtaja on tuohtunut Juha Sipilän puheista Terrafamen kaivoksesta.
Soten eduskuntakäsittelyssä olisi syytä palata normaaleihin aikatauluihin, Ben Zyskowicz sanoo.
Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi sille tehdyt aloitteet yksinoikeuden lakkauttamisesta.
Kokoomusjohtaja Petteri Orpo toteaa rahojen loppuvan, jos järjestelmää ei uudisteta merkittävästi.
Joukko kansanedustajia pyytää määrärahoja sisällissodan muistomerkkien kunnostamiseen ja jäljellä olevien joukkohautojen tutkimiseen.
Kokoomuksen puoluekokous kannattaa lintujen kohdennettua metsästämistä.
Kansanedustaja kertoi kokoomusedustajille suosikkinsa somessa.
Europarlamentaarikko toteaa, että myös markkinat ovat havainneet EU:n vahvuuden.
Nuorisoasioista vastaava ministeri haluaa uudistaa poliittisten nuorisojärjestöjen avustusjärjestelmää.
Kokoomuksen puoluekokoukselle esitellyssä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa kannanottoluonnoksessa halutaan hakea Nato-jäsenyyttä lähivuosina.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan valinnanvapauden kokeilut on otettu innolla vastaan.
Kokoomus katsoo, että tulevaisuuden sosiaaliturvan arvopohjan tulee perustua vastikkeellisuuden sekä syyperusteisuuden periaatteille.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja ihmettelee väitteitä ryhmän yhtenäisyyden puutteesta.
Pääministeri sanoi Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren johtavan vastustusliikettä.
Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä yli 200 000 työntekijää siirtyy kunnista maakuntiin.
Kansanedustaja kannustaa hallitusta ripeisiin toimiin hoitotahdon selkeyttämiseksi lakiin.
Pääministeri hehkutti keskustan saavutuksia ja sanoi, että hänellä riittää 'näläkää' puheenjohtajana.
Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) on jättänyt lakialoitteen ns. paperittomien välttämättömästä hoidosta.
Kokoomuksen puoluekokouksessa on ensi kertaa tarjolla puolueen Vapaus-olutta.