Artikkelit: -FI

EU-komission mukaan uudistus yksinkertaistaisi ja tehostaisi rahoituksen järjestämistä.
Kansanedustaja sanoo, että nykyinen eduskunta ja hallitus eivät esitä Alkon lopettamista.
Neljä viidestä vastaanottokeskusten asukkaasta on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.
Vihreiden puheenjohtajan mukaan 'ne samat periaatteet ovat siellä taustalla'.
Sisäministerin mukaan viranomaisen laillisen työn estämistä ei voi sallia.
Kansanedustajan mukaan kryptovaluutat voisivat tarjota mahdollisuuksia teknologiateollisuudelle.
Asiantuntijoiden mukaan työllisyysasteen nousun taustalla ei ole 'kikkailu'.
Asukkaille on ilmoitettu huomattavista vuokrankorotuksista omistajavaihdoksen jälkeen.
Kansanedustajan mukaan puoluejohtajat horjuttavat uskoa suomalaisiin viranomaisiin.
Voimakkaita ukkoskuuroja ennustetaan eri puolille maata.
Vasta aika tulee näyttämään.
Silmien liikkeistä voi tehdä johtopäätöksiä persoonallisuuspiirteistä.
Generaattorit ja vesivoimaloiden hallintaoikeudet ovat vähentäneet Pohjois-Korean sähkökatkoksia.
Paperilla tehty sukupuolenvaihdos säästi lähes 1100 dollaria.
Jemenin Hodeidasta on tullut autio alue.
CNN:n kaltaiset suuret mediatalot ovat niiden käyttämän lähteen mukaan antaneet yksipuolisen kuvan.
Sama hakkeriryhmä iski kolme vuotta sitten Ukrainan energiasektoria vastaan.
Jihadistit tekevät edelleen hyökkäyksiä sekä Irakissa että Syyriassa.
Vihreiden työntekijän videolla hän kieltäytyy kapteenin ja poliisin käskyistä.
Yksityisen sektorin velkaantuminen kasvaa OP Ryhmän mukaan kokonaisuutena maltillisesti.
OP Ryhmän organisaatiota uudistetaan strategisen fokuksen kirkastamiseksi.
Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystys kärsii heikkotasoisista ostopalvelulääkäreistä.
Eläintarhan johtaja kertoo kiroilleensa aiemmin julkisesti Feministisessä kiroiluiltamassa.
Professorin mielestä poliisin tulisi harkita rikostutkinnan aloittamista Teuvo Hakkaraisen sauna-asiassa.
Sisäministerin mukaan järjestelmä menettäisi merkityksensä, jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei voitaisi palauttaa.
Keskustan kansanedustajan mielestä rohkaiseminen lainrikkomuksiin vahvassa oikeusvaltiossa ei ole hyväksyttävää.
Kansanedustajan mielestä erityisesti eettisistä kysymyksistä pitäisi pystyä puhumaan kiihkottomammin.
Suomalainen HMD Global on tällä hetkellä maailman nopeimmin kasvava merkittävä älypuhelinten valmistaja.
Viisi vuotta sitten tuleva vihreiden puheenjohtaja paheksui irtiottoja lainsäädännöstä.
RKP:n puheenjohtajan mukaan soten kaatuminen tarkoittaisi pääministerin epäonnistumista.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja sanoo tien päässä olevan anarkia, jos jokainen toimii omien käsitystensä mukaan.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan saa toimia, kun pelkää hengen olevan vaarassa.
Annika Saarikko sanoo pitävänsä eduskunnan 'selkeästi ilmaisemaa tahtotilaa asiassa erittäin velvoittavana'.
Vihreiden puheenjohtajan mukaan hallitus on heikentänyt huomattavasti turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa.
EK:n mukaan yritysten arviot kehityksestä ovat myönteisiä, mutta rekrytointivaikeudet ovat yhä kasvun este.
Suoraan panimosta ostetun oluen hinnassa ei ole kuljetuskustannuksia.
Vuonna 2010 tehtiin ennätyslukemat 37,2 astetta.
Eduskuntaryhmissä ei pidetä kulukorvausten uudistamista tarpeellisena.
Kansalaispuolueen jäsenrekisteriä uskotaan käytetyn uuden puolueen kannattajakorttien hankinnassa.
Kansanedustajien mukaan työvoiman heikko saatavuus iskee monien pienten kaupunkien kasvuyrityksiin.