Artikkelit: -FI

Rahoituksen ennakkoilmoituksen oli perjantaina antanut 840 ehdokasta 2468:sta.
Äänestyspaikkoja on jo varattu kaikessa hiljaisuudessa.
Maiden johtajien seuraavan huippukokouksen ajankohtaa ei kuitenkaan vielä ole sovittu.
Moskovan MGIMO-yliopiston professori Valeri Solovei povaa massamielenosoituksia ja mullistuksia.
Puoluejohtaja näki kollegansa erikoisen muistiinpanon.
Ulkoministeri sanoo MT:ssä, että myös saarnamieheksi ryhtyminen kiinnostaa häntä.
Vihreiden puheenjohtaja saa pääministerikyselyssä 21 prosentin suosion.
Veronmaksajien juristin mukaan yllättävän moni jättää esimerkiksi vuokratulot ilmoittamatta.
Petteri Orpon mukaan sosiaaliturvan uudistus olisi iso asia myös työllisyydelle.
Ministerin mukaan verojen kiristäminen heikentäisi työllisyyttä.
Aeroflotin lentäjät menettivät Hongkongiin matkanneen koneen hallinnan kohtalokkaasti vuonna 1994.
Valtiollisen median vaaliseurannassa nähtiin viime sunnuntaina erikoinen hetki.
73 prosenttia vihreiden kannattajista kertoo suhtautuvansa myönteisesti Yle-veroon.
Sdp on noussut vaalipiirin suosituimmaksi puolueeksi.
Rikkaalle Fuggerin suvulle kuulunut alus löydettiin pelastustöiden yhteydessä.
Talouspakotteiden kerrotaan johtaneen vakavaan talouskriisiin sulkeutuneessa kommunistimaassa.
Risteilyohjusten laukaiseminen laiturista on aiemmin ollut teknisesti mahdotonta.
Satelliittiyhteyksiä häiritsevät Tirada-2-laitteet on otettu Venäjän asevoimien käyttöön kuluvan vuoden aikana.
Kansanedustaja ihmettelee Sdp:n puheenjohtajan lausuntoa työttömyyskassojen jäsenmaksuista.
Sisäministerin mukaan veronkevennys auttoi työllisyyden ja hyvinvoinnin rahoituksen turvaamisessa.
Tutkijan mukaan näyttelijä-koomikko Volodymyr Zelenskyi katkaisi Julia Timoshenkon nousukiidon.
Yksityismetsien tulot nousevat ennusteen mukaan ensi vuonna muutaman prosentin.
Euroopan keskuspankki saattaa talouden heikentyessä harkita uudelleen ohjauskoron laskemista.
Nordean ekonomisti Olli Kärkkäisen mukaan työllisyysasteen nosto vaatii isoja uudistuksia.
Sofia Vikmanin mukaan seuraavan hallituksen on vietävä raidehankkeita nopeasti eteenpäin.
Elintarviketeollisuusliitto toivoo, että suomalaisyritysten myönteinen vire saa jatkua kansainvälisillä markkinoilla.
Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina uudet kaasumarkkinasäännöt.
Oikeusvaltioperiaatetta uhkaavat EU-maat voivat menettää EU-maksuja.
Poliisin mukaan lipputarkastajat erottavat huijaussovelluksen oikeasta matkalippusovelluksesta.
On vaarallista, jos pääministerin tehtävässä ei pysty olemaan johdonmukainen, sanoo Simon Elo.
Lääketieteessä eletään mitä kiehtovinta aikaa, kirjoittaa Sanna Lauslahti.
Ministeriön mukaan julkisen talouden hoitoa ei voi laskea ennustettua vahvemman talous- tai työllisyyskasvun varaan.
Talouslehden mukaan ikääntyvässä Suomessa pitäisi tehdä uudistuksia.
RKP haluaa yksinkertaisemman ja kannustavamman sosiaaliturvan.
Aalto-yliopiston ja Tallinnan teknillisen yliopiston yhteistyönä perustetaan Smart Cities -huippuyksikkö.
Sähköinen resepti helpottaa reseptien uusintaa ja kannustaa jatkamaan lääkehoitoa.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan miljardihuutokauppaan ei lähdetä.
Terveysteknologian tuoteviennin arvo saavutti uuden ennätyksen vuonna 2018.
Ratkaisuna talouden yhtälöön täytyy olla se, että saamme enemmän työtä suomalaisille, kirjoittaa Petteri Orpo.
Asetelma julkisen talouden vahvistamiseksi on valtiovarainministeriön mukaan vaativa.