Artikkelit: -FI

Kansanedustajan mukaan hoitotakuu on vain hienoja kiertoilmaisuja.
Jos Britannia onnistuu eroamaan EU:sta, osapuolet aloittavat neuvottelut tulevasta vapaakauppasopimuksesta.
Valtion pitäisi Vuokranantajien mielestä kannustaa kaupunkeja tonttituotantoon tukemalla liikennehankkeita.
”Tämä on ollut fantastinen jalkapallosyksy.”
Diakonissalaitos on saanut hyviä tuloksia Itä-Euroopan liikkuvan väestön työllistämisessä.
Kokoomusmeppi haluaa myös tulevan komission jatkavan paremman sääntelyn ohjelmaa.
Lehden tapa uutisoida Taloustutkimuksen kyselystä johti ihmisiä harhaan.
PAU:n kaavailema lakko marraskuussa kestäisi kaksi viikkoa.
Määrärahat eivät järjestön mukaan ole pitkään aikaan olleet este tuen laajemmalle käytölle.
Nykytoimilla Suomi ei pääse edes aiempiin päästötavoitteisiinsa.
Kansanedustajan mukaan EU:n ulkopuolelta tulevien työlupia tulisi edistää.
Sydänleikkauksesta toipuvan Matti Vanhasen sairausloma olisi kestänyt alunperin jouluun asti.
Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 40000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Perussuomalaiset tyrmää Matti Liskin työryhmän ideat liikenteen päästöjen vähentämiseksi.
Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa.
Entisen tiedustelujohtajan mukaan Venäjä uhkaa Euroopan turvallisuutta.
Kokoomusedustajan mukaan vihreät kokevat ilmeistä vastenmielisyyttä poliisin turvallisuustehtäviä kohtaan.
YTK-kassan jäsenistön työttömyysaste oli syyskuun lopussa 6,1 prosenttia.
Kansanedustajien mukaan valtion ei tule säännellä myyntiä.
Suosittua flunssalääkettä saadaan apteekkeihin ehkä vasta jouluksi.
Ekonomisti varoittaa ongelmien kärjistymisestä Suomelle tärkeillä vientimarkkinoilla.
Joonas Köntän mukaan addiktoiviin peleihin törmää tavallisessakin arjessa.
Meppi esittää EU:n viraston vastuuvapauden hylkäystä.
Liberaalipuolueen odotetaan muodostavan vähemmistöhallituksen.
Itämeren maiden on asiantuntijan mukaan vahvistettava puolustuskykyään merkittävästi ja yhdessä.
Opetusministeri pitää kollegan selvityspyyntöä poliisista perusteltuna.
Eero Hyvönen ei 'lähtisi tuomitsemaan', mikä on valemediaa.
Eduskuntapuolueilla on eri kannat ikärajan laskusta esimerkiksi 16 vuoteen.
Tutkijoiden mielestä jakelijoiden olisi ostettava valtiolta lupa jokaiseen litraan.
Viranomaiset lopettivat vedenlaatua koskevan tiedottamisen sosialistipuolueen valtaannousun jälkeen.
Valoa heijastava materiaali piilottaa taakseen asettuvat kohteet.
Valtiovarainministerinä SDP-johtaja puhui työn vastaanottamisen tekemisestä kiinnostavammaksi.
Neuvostoliiton Alfa-luokan sukellusveneet sukelsivat nopeammin ja syvemmälle kuin yksikään länsivene.
Pelko ihmisen aiheuttamasta maailmanlopusta syntyi pitkälti atomisodan seurauksena.
Ilman riittäviä parkkipaikkoja raideliikenteen varressa joukkoliikenne ei ole houkutteleva vaihtoehto yksityisautoilulle.
Helsingin Kokoomusta miellyttää erityisesti ryhmän aloitteesta tehty linjaus viiden koulun peruskorjauksen aikaistamisesta.
John Bercow päätti, että äänestystä Brexitistä ei vielä järjestetä Britannian parlamentissa.
Pelitahdilla menettäisi vuodessa keskimäärin 26280 euroa.
Ostaja GBI on maan johtava paperipohjaisten pakkausratkaisujen toimittaja.
Hakijoita odottaa vielä noin 70 huonetilan kalusteet.