Artikkelit: Kotimaa

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvelee, että tulevaisuudessa neljän viikon yhtenäinen loma saattaa olla harvinaisuus.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) jakaa blogissaan vinkkejä triathlonia varten.
Puolustusvaliokunnan jäsen Sofia Vikman (kok.) ilmoittaa pitävänsä valiokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön (ps.) käsitystä siitä, että nykymuotoinen armeija olisi vain miehiä varten, "järkyttävän vanhakantaisena ja naisten kykyjä vähättelevänä".
Kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) on istunut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kuusi vuotta. Alkoholipolitiikasta on sinä aikana hänen mukaansa keskusteltu jatkuvasti.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) paheksuu blogissaan voimakkain sanankääntein Yhdysvalloissa tehtyä maatalouslakipakettia, jossa köyhille annettua ruoka-apua leikattiin.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ja Puolustusministeri Carl Haglund (r.) ovat samaa mieltä kuin suurin osa kansasta: he eivät velvoittaisi naisia käymään asepalvelusta, kertoo Aamulehti.
Savon Sanomien Taloustutkimuksella teettämän gallupin mukaan äänestäjien enemmistö eli 55 prosenttia katsoo, että kirkolliset asiat olisi otettava pois sisäministeri Päivi Räsäseltä (kd.).
Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti tänään Tulevaisuuden liikenne – kansalaiskyselyn tulokset. Autoliitto ihmettelee, miten kansalaisilta on voitu kysyä mielipidettä verojärjestelmästä, jota ei ole vielä edes esitelty julkisuudessa?
Porin SuomiAreenalla käytiin perjantaina Raimo Sailaksen johdolla ajatuksenvaihtoa siitä, mitä Euroopan liittovaltiokehitys käytännössä tarkoittaa.
Asiantuntijoiden ja kansalaisten mielissä on yksimielisyys siitä, että tieliikenneveroja pitäisi kerätä käyttöön perustuen. Verotuksen toteuttamistavasta ei sen sijaan ole yksimielisyyttä.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja uskoo EU:n hajoavan, jos unionia ajetaan väkisin kohti liittovaltiota.
Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän kansalaiskyselyn tuloksien mukaan suomalaiset maksaisivat mieluummin autolla liikkumisesta kuin sen ostamisesta. Kyselyyn vastasi reilu tuhat suomalaista kesäkuun alussa.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajien mukaan Euroopan talouden yleinen syöksykierre pitäisi pysäyttää elvytystoimilla ja investoinneilla vihreään talouteen.
Perussuomalaisten Arja Juvonen ei innostu Suomen Yrittäjien vaatimuksesta lomarahojen ja pekkaskorvausten leikkauksista.
Hallitus suunnittelee internettiin julkista rekisteriä liiketoimintakiellossa olevista henkilöistä, uutisoi Aamulehti.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma totesi Ylen Ykkösaamussa, että Suomen synkkä taloustilanne saadaan käännettyä elvytystoimilla ja pitkäaikaisella työmarkkinaratkaisulla.
Vakoilukohun keskelle joutuneen Microsoftin suomalainen tietoyhteiskuntasuhdejohtaja Max Mickelsson kertoo, että yhtiö pyrkii mahdollisimman suureen avoimuuteen.
Euroopan unionin tiedustelua johtavat korkean tason virkamiehet Georgij Alafuzoff ja Ilkka Salmi kertovat Verkkouutisille, että suomalaisten pitäisi edistää EU-kandidaattiensa asiaa aktiivisemmin.
Europarlamentaarikko Sari Essayah sanoi haastattelussaan Porin SuomiAreenassa, ettei innostu EU:n komission miettimästä eurooppalaisesta työttömyysturvasta.
Kaksi suomalaista korkean tason tiedustelupäällikköä ovat pyrkineet tuomaan yksissä tuumin EU:n siviili- ja sotilastiedustelua lähemmäs toisiaan.
Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen yhteisyritys SPV Services Finland julkaisi tänään Porin SuomiAreenassa uuden opiskelijapalvelun konseptin, nimen ja ilmeen - Frank.
Terveysviranomaisten määräys laittaa Pirkkalassa toimivalle Ollilan maalaiskaupalle lapun luukulle, kertoo Aamulehden kaupunkilaislehti Moro.
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat kokevat, että Pohjoismaisen turvallisuusyhteistyön syventäminen tuottaisi Suomen kannalta myönteisiä tuloksia.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan lisävelan otto ja elvytys eivät auta talouden ongelmiin.
Työministeri Lauri Ihalainen vetoaa työnantajiin, että he pitäisivät osaavasta työvoimasta kiinni heikon taloustilanteen keskellä.
Keskustan talousryhmän puheenjohtajan Mika Lintilän mukaan eläkeikää nostetaan seuraavalla hallituskaudella.
Ilveksen pyyntikiintiöön ehdotettu roima korotus on saanut luontojärjestöt takajaloilleen.
Kuntavaalien ajankohta tulee siirtää syksystä kevääseen. Uudet valtuuston on voitava aloittaa toimintakautensa vuoden vaihteen sijasta jo alkukesästä, esitti Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
Eduskunnan puhemiehen mukaan matkapuhelimen räpläys istuntosalissa närkästyttää suomalaisia.
Presidentti Tarja Halonen naljaili Porin SuomiAreena-keskustelussa kokoomuksen Sofia Vikmanille ja Sanni Grahn-Laasoselle.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki myöntää, että valtionvelan lyhentäminen pitää aloittaa, mutta vasta elvytystoimien jälkeen.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja vastasi A-studiossa kysymykseen Jemen-kaappaukseen liittyvästä USA:n tiedustelutiedosta, että "kun tällaista tietoa saadaan, niin lähteistä ei ole mitään tietoa".
Gdanskissa sijaitsevasta jätekipsivuoresta vuotaa suuri määrä rehevöittävää fosfaattifosforia. Tämä käy ilmi Suomen ja Puolan yhteisen tutkimusryhmän ottamista vesinäytteistä, kertoo Helsingin Sanomat.
Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kertoo, että työ on vastaus Suomen talouden ongelmiin. Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) haluaisi lisätä Suomen kilpailukykyä lisäämällä tehdyn työn määrää.
41 kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen, joka tuomitsisi gallupien julkaisijat vankeusrangaistukseen.
Keskiviikkona julkaistussa Suomen Yhdistyneiden kansakuntien strategiassa linjataan uusia prioriteetteja. Niiden joukkoon kuuluu pyrkimys usein kansainvälisesti kiistellyn suojeluvastuun vahvistamisesta.
Tänä vuonna Helsingin yliopistoon pääsi sisälle 4 356 uutta opiskelijaa.
MTV3 Uutisten tekemän päätoimittajakyselyn pohjalta voidaan ennustaa, että netin ilmaiset mediasisällöt vähenevät tulevaisuudessa.
Nuorisotakuu ei ole lisännyt kuntien nuorisotoimien resursseja, näin ollen Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi vaatii kuntia panostamaan nuorisotakuuseen.
Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman synnytti tiistaina aamulla tytön.