Paavo Arhinmäki: Mikään maa ei voi elää loputtomasti velalla, mutta…

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki myöntää, että valtionvelan lyhentäminen pitää aloittaa, mutta vasta elvytystoimien jälkeen.

– Se on selvä, että mikään maa ei voi elää loputtomasti velalla, mutta jos tehdään pelkästään säästöjä ja leikkauksia, niin viedään mahdollisuus nousta takaisin jaloilleen, Paavo Arhinmäki sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Arhinmäki painottaa, että Suomen vaihtotase pitää saada käännettyä positiiviseksi ja velan suurempi takaisinmaksaminen on aloitettava ”jossain vaiheessa”. Tämä on hänen mukaansa kuitenkin mahdollista vasta siinä vaiheessa, kun talous lähtee nousuun.

Euroopan talouskomissaari Olli Rehn on todennut moneen kertaan, että Euroopassa ei ole tällä hetkellä rahaa elvyttämiseen. Hänen mukaansa valtioiden velkaantuminen pitäisi taittaa ja tehdä rakennemuutoksia. Tällä hetkellä myös Suomi velkaantuu koko ajan, ja hallitukselta vaaditaan uusia avauksia talouskasvun aikaansaamiseksi. Käytännössä kysymys on menoleikkauksista, veronkorotuksista ja taloudellisesta elvyttämisestä.

Arhinmäen mukaan nyt pitäisi kuitenkin huolehtia siitä, että kotimainen kysyntä ja talous pyörivät, koska Euroopan-laajuinen taantuma on lamauttanut viennin.

– Massiiviset leikkaukset olisivat nyt myrkkyä. Meidän pitäisi huolehtia työllisyydestä niillä keinoilla, mitä meillä on. Meidän mielestämme elvytys on yksi parhaimmista keinoista.

– Meidän pitää korjata homekouluja, parantaa raide- ja tieverkostoa sekä rakentaa kohtuuhintaisia asuntoja. Ne kannattaa tehdä nyt, kun on pulaa työstä.

Arhinmäen mielestä täsmäelvytyksellä pitäisi panostaa erityisesti rakentamiseen. Hänen mukaansa Suomessa on edelleen kohtuuttoman kalliit asumishinnat.

– Suomen työllisyysluvut vaihtelevat eri puolella maata. Meillä on myös vapaita työpaikkoja, mutta työttömät ja työpaikat eivät kohtaa, koska palkat eivät riitä maksamaan vuokria tai asuntolainoja.

Mainos