Sää jatkuu pitkän aikavälin ennusteen mukaan tavallista lämpimämpänä seuraavat neljä viikkoa. Suomalaisia varoitetaan nyt tukalan sijasta erittäin tukalasta helteestä.
Turun yliopiston Luonnontieteiden talo II:n peruskorjaus keskeytettiin perjantaina, kun talon kellarista löydettiin radioaktiivista ainetta sisältäneet kaivot.
Terveellisten elintapojen hyödyt tunnetaan hyvin, mutta huonojenkaan elintapojen vaikutukset eivät ole peruuttamattomia, jos tapojaan viilaa parempaan suuntaan, uutispalvelu Duodecim kertoo.
Ihmisen yrittäessä varastoida unta hän sekoittaa aivojen osan, joka säätelee kehon päivittäistä sykliä. Siten ihmisestä voi tulla hidas ja verkkaisesti toimiva.
Pääministeri Alexander Stubb esittää surunvalittelunsa Afganistanissa surmattujen suomalaisten avustustyöntekijöiden perheille, läheisille ja ystäville.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo, ettei Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta ole vielä nähty juurikaan konkreettisia tekoja Ukrainan lentoturman käsittelyssä.
Oliiviöljyn, pähkinöiden ja kasvispainotteisen ruokavalion noudattaminen alentaa verenpainetta, tuore espanjalaistutkimus vahvistaa. Samalla myös veren sokeri- ja kolesterolitasot parantuvat, uutispalvelu Duodecim kertoo.