Verkkouutiset

Suuri aurinkomyrsky kaataisi modernin sivilisaation

Maa vältti kaksi vuotta sitten täpärästi valtavan auringonpurkauksen, Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa kertoo blogissaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Auringon purkaukset tai aurinkosoihdut ovat auringon pinnalla tapahtuvia voimakkaita säteilypurkauksia.

Nasan mukaan kesän 2012 purkaus oli niin vahva, että se olisi osuessaan tuhonnut tietoliikennesatelliitteja ja viestintäverkkoja sekä aiheuttanut muun muassa laajoja katkoksia sähkönjakeluun.

”Olisimme todellakin joutuneet takaisin kivikauteen moneksi päiväksi”, Swinburnen yliopiston tähtitieteilijä Alan Duffy sanoi Sydney Morning Heraldille.

Heinäkuussa 2012 tapahtunut auringonpurkaus oli voimakkain 150 vuoteen. Nasan blogissa ihmetelläänkin, miksei media noteerannut tapahtumaa lainkaan.

”Jos asteroidi, joka voisi pudottaa modernin sivilisaation takaisin 1700-luvulle, viuhahtaisi ohi maan läheltä, olisi se heti jättiuutinen”, Nasa toteaa.

Coloradon yliopiston tutkija Daniel Baker muistuttaa, että elämämme perustuu pitkälti sähköön. Hänen mukaansa vuoden 2012 purkauksen kaltainen tapahtuma tekisi käytännössä kaikista sähköverkkoon kytkettävistä laitteista toimintakyvyttömiä.

Nasan mukaan maa olisi ollut kaksi vuotta sitten tulilinjalla, mikäli purkaus olisi tapahtunut vain viikkoa aiemmin. Jos se olisi osunut, korjaisimme vahinkoja vieläkin.

”Kuinka monta myrskyä on ohittanut maan laitteidemme huomaamatta? Tätä olisi tutkittava. Meidän on oltava valmiita”, Baker toteaa.

Aiemmin vastaava purkaus havaittiin vuonna 1859. Silloin Carringtonin tapahtumaksi nimetty purkaus kaatoi lennätinverkot, mutta suurilta vahingoilta vältyttiin, koska maailma ei vielä perustunut sähköllä toimivaan teknologiaan ja kansainvälisiin viestintäverkkoihin. Purkaus oli niin raju, että revontulia nähtiin Kuubassa ja Tahitillakin.

Nasan mukaan mahdollisuus siitä, että jättimyrsky iskee jälleen maahan, on yllättävän korkea.

Space Weather-lehdessä hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan Carringtonin tapahtuman suuruinen auringonpurkaus osuu maahan peräti kahdentoista prosentin todennäköisyydellä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Kesäkuussa maahan osui kolme auringon purkausta, jotka aiheuttivat radio- ja tietoliikennehäiriöitä. Kolmannesta purkauksesta odotettiin suurta, mutta se jäi odotettu pienemmäksi ja se aiheuttamat vahingot olivat vähäisiä.

Yhdysvaltojen tiedeakatemia arvioi, että suuren aurinkomyrskyn taloudelliset vaikutukset olisivat pelkästään Yhdysvalloissa yli 2 biljoonaa dollaria.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)