Tuoreessa tutkimuksessa löydetyt uuden tyyppiset ionipumput auttavat ymmärtämään, miten eliöt sopeutuvat kuivuuteen, ravinnon niukkuuteen ja muihin ympäristön stressitekijöihin.
Kristillisdemokraattien tuore kansanedustaja ruotii työnteon kannattavuutta. Hänen mukaansa työmarkkinat ovat murroksessa ja tarjolla oleva työ on vaihtamassa muotoaan.
Euroopan unionin tuomioistuin käsitteli keskiviikkona alkoholin verkkomyyntiä koskevaa tapausta. Tuomioistuimen ratkaisu voi vapauttaa Suomen alkoholimarkkinoita.
Videopelaamisen suosion myötä ilmiöstä on tullut niin monimuotoinen, että harvaa videopeliksi luokiteltavaa esinettä voidaan tätä nykyä kutsua yksiselitteisesti peliksi.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan mahdollisten hallituspuolueiden luottamuksen arviointiin vaikuttavat viime vaalikauden ja vaalikampanjan kokemukset.
Työelämä on muuttunut. Yhä useampi työ ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Siksi tarvitaan joustavuutta, sanoo Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.).
Näen hyvänä, että rämmimme nyt polvillamme, housu risaiseksi repeytyneenä. Näin luonnehtii ammattiyhdistysliikkeen tilaa Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen (vas.).
Ympäristöministerin mukaan yhteiskunnan sivistys mitataan siinä, miten kaikkein heikoimmista pidetään vaikeina aikoina huolta ja millaista tulevaisuutta lapsille ja nuorille rakennetaan.
Oppositioon ei pidä pyrkiä varta vasten, mutta hallitusohjelmaan on saatava modernin sosialidemokratian ratkaisuja Suomen tulevaisuuden rakentamiseksi, sanoo kansanedustaja Jutta Urpilainen.