Artikkelit: Kotimaa

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tämän vuoden alusta huhtikuun loppuun mennessä sattui 78 kuolinonnettomuutta, joissa kuoli 81 henkilöä.
Samantasoinen koulutus vaikuttaa sekä liittojen alkamiseen että niiden pysyvyyteen Suomessa, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei poissulje valmiutta indeksijäädytyksiin.
Irtisanomisista ja muista henkilöstövähennyksistä on tullut liukuhihnarutiinia, kertoo Akavan tuore luottamusmiesbarometri.
Tänä vuonna voimaan tullut lastensuojelulain muutos helpottaa terveydenhuollon henkilökunnan väkivallan epäilyn ilmoittamista poliisille.
Hallitusneuvottelujen vetäjän Juha Sipilän mukaan pyrkimys on tehdä isompi osa uudistamalla kuin säästämällä.
Liki puolet suomalaisista kokee työn positiiviseksi osaksi elämää tai keinoksi toteuttaa itseään. Ensisijaisesti työn katsotaan kuitenkin tuovan leivän pöytään.
Siivousalalla on huomattavan paljon ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyviä laiminlyöntejä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini paheksuu kansanedustaja Toimi Kankaanniemen käytöstä.
Lisättyä sokeria sisältävät virvoitusjuomat ja mehut voivat tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa sydäntautiriskiä jo muutamassa viikossa. Lisätty sokeri vaikuttaa etenkin kolesterolipitoisuuksiin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Tasavallan presidentin mukaan sodat jättivät jäljen jokaiseen suomalaiseen perhekuntaan, kylään ja kaupunkiin.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan julkishallinnon on tehtävä harppaus kohti ihmisläheistä hallintoa.
Raimo Ilaskivi ihmettelee julkisuudessa esillä olleita reaktioita puolustusvoimien reserviläiskirjeeseen.
Valtakunnallisia sankarihautajaisia vietettiin tänään Lappeenrannassa. Tilaisuudessa siunattiin ja haudattiin tunnistamattomia sankarivainajia talvi- ja jatkosodasta.
Kokoomuksen Paula Risikko kehuu hallitusohjelmaneuvottelujen kulkua.
Uljas Laulu ristilukista voitti Ylen Kulttuurin yleisöäänestyksen Jean Sibeliuksen rakastetuimmasta laulusta. Jo aikoinaan, sortokausien alla aivan 1800-luvun lopussa, sen sanat herättivät suomalaisissa vastakaikua.
Suomessa vallitsee viileä pohjoinen ilmavirtaus.
Ihmisen keho on upea luomus, mutta saattaa siinä olla rakenteellista parannettavaakin.
Vasemmistoliiton kansanedustajan luokkasotaisa kielikuva hallituksesta on puhuttanut netissä.
Yrittäjien nuorten valiokunnan puheenjohtajan mielestä nimenomaan nuorena kannattaa lähteä yrittäjäksi.
Sosialidemokraattien kansanedustaja kertoo pelkäävänsä hallituspohjaa.
Suomessa tohtorintutkintoa suorittava Fadumo Dayib pyrkii nyt Somalian presidentiksi.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja toivoo mahdollisimman monta ehdokasta puheenjohtajaksi omasta päätöksestään riippumatta.
Valtakunnansovittelija kertoi käänteestä yhteisöpalvelu Twitterissä.
Moottoripyöräilijä jäi kiinni harvinaisen luokan ylinopeudesta Espoossa.
Sdp:n entinen kansanedustaja sanoo olevansa huolissaan nuorista, jotka altistetaan liian aikaisin hallinnon byrokraattisille työyhteisöille.
Keskustan kansanedustaja miettisi valtion sijoitusyhtiö Solidiumin roolia.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan mukaan helatorstai oli suomalaisen byrokratian riemujuhla.
Keskustan kahden kansanedustajan viikkotiedotteet ovat suurilta osin samanlaiset.
Poliisin mukaan kassajonossa tavaroita nostelevat ja maksavat henkilöt ovat varkaiden kohteina.
Sosialidemokraattien kansanedustajan mielestä hankintalaissa pelkän halvimman hinnan käyttäminen valintaperusteena tulisi poistaa.
Sdp:n opiskelijajärjestön varapuheenjohtajan mukaan yrittäjyyshypetys on muodostunut mantraksi.
Paikoin voi tulla sadekuuroja, Lapissa jopa lumikuuroja.
Matkailumedian listassa neuvotaan yleensä puhumaan, vertaamaan venäläisiin ja kysymään onko Suomessa jääkarhuja.
Ministeri Ilkka Suominen sanoo Talouselämä-lehdessä, että hallituksen on näytettävä, että sillä on maassa valta.
Perussuomalaisjohtajan mukaan kaikki eivät ymmärrä, mistä vaaleissa on kysymys.
Psykoosiin sairastuneilla esiintyy elimistön puolustusjärjestelmän toiminnan muutoksia.
Raskauden aikana serotoniini-masennuslääkkeitä käyttävien vauvat eivät todennäköisesti ole sen suuremmassa epämuodostumien vaarassa kuin muutkaan vauvat, pohjoismainen yhteistutkimus osoittaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää yhteiskuntasopimusneuvotteluiden avaamista uudelleen mahdollisena, kertoo Ylen uutiset.
Hallitusta muodostava Juha Sipilä (kesk.) kertoi perjantaina iltapäivällä talousneuvottelujen etenemisestä.