Artikkelit: Kotimaa

Suomen tulisi ajaa ydinenergiaa osana EU:n ilmastopolitiikkaa, painottavat Atte Harjanne ja Ville Tulkki Helsingin Sanomissa.
Oulun poliisilaitos tutkii kuluneen viikon aikana tapahtuneita rikoksia.
Budjettikeskustelu on nostanut korkeakoulukentän karvat ansaitusti pystyyn, sanoo Keskustaopiskelijat.
Kansanedustaja kysyy, alkoiko pääministeri huolestua linjastaan lisätä valtion menoja.
Kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii, että EU asettaa brasilialaisen soijan ja lihan tuontikieltoon.
Katri Kulmuni siirtäisi aluepolitiikan painopistettä maakuntien keskuskaupungeista seutukaupunkeihin.
Ville Niinistön mukaan EU:n on vaadittava Brasiliaa lopettamaan sademetsien tuhoaminen.
Pääministeri hakee tulevaisuusinvestoinneissa "maltillista" liikkeellelähtöä.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) aikoo palkata lisää henkilöstöä ministeriöönsä.
Valvonta-autot tarkkailivat liikennettä myös koulujen lähettyvillä.
Käytettyjen sähköautojen tarjonta on Suomessa vähäistä.
Kansanedustajan mukaan rahapelaaminen on tulonsiirtoa syrjäytyneiltä hyväosaisille.
Reserviläisliiton mukaan naisten kutsunnat voisivat vaikuttaa koko ikäluokan sitouttamiseen kokonaisturvallisuuteen.
Kansanedustaja hoitaa jatkossa yleiskokouksen yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa.
Täyttä 1809 euron kulukorvausta nostaa yhteensä 113 edustajaa.
Muuttuva suursäätila levittää ensi viikon alussa Suomen ylle lämmintä ilmaa.
Juhana Vartiaisen mukaan korkeaa työllistämisen kynnystä ei voida paikata yrittäjien lahjomisella verovaroin.
RKP:n mukaan koulutuksen rahoituksen suunnitellut korotukset on toteutettava ensi vuoden budjetissa.
Puolustusvoimat ei pidä koko ikäluokan kouluttamista tarkoituksenmukaisena.
Hallintojohtajan mukaan Helsingin yliopisto saisi alunperin luvatulla lisärahalla talouden tasapainoon vuonna 2021.
Pääsihteeri Petteri Taalas pitää Suomessa käytävää ilmastokeskustelua uniikkina koko maailmassa.
Nopeilla sähköpyörillä kuljetaan mopon säännöillä.
Suomen kirkonjohtajat ovat antaneet julkilausuman, jossa he puolustavat turvapaikanhakijoiden oikeuksia.
Venäjän presidentti kiittelee Suomea 'pragmaattisesta suhtautumisesta' kaasuputkihankkeeseen.
Amerikkalaistutkimuksessa häirintäsignaalit on yhdistetty Venäjän presidentin vierailuihin.
Lähes puolet vastaajista tuoreessa kyselyssä koki, ettei lapsia kuulla heitä itseään koskevassa päätöksenteossa.
Korkeimman oikeuden presidentti muistuttaa, että tuomareilla lainkuuliaisuuden vaatimus on kovempi kuin muilla.
Venäjän turvallisuuspolitiikan asiantuntija olisi kaivannut Sauli Niinistöltä vahvempaa reaktiota Vladimir Putinin puheisiin.
Alle 30-vuotiaat kokevat muita voimakkaammin, että ilmastonmuutos vaikuttaa heidän äänestyskäyttäytymiseensä.
Satelliittien laukaiseminen kiertoradalle olisi helpompaa, jos kantoraketti voitaisiin laukaista korkealta.
Venäjän presidentin mukaan ohjusjärjestelmien sijoittaminen riippuu Yhdysvaltain tulevista toimista.
Tutkimuksen mukaan musiikin merkitystä on vaikea pelkistää talouden mittareilla mitattavaksi.
Ex-pääministerin mukaan ulkoministeriön toiminta on aiempaa avoimempaa.
Vasemmistoliitto tuo omat työllistämiskeinonsa budjettiriiheen.
Pääministeri on linjannut, että jos aktiivimallin leikkurilla on ollut työllisyysvaikutuksia, sille täytyy löytää korvaavia toimenpiteitä.
Kansanedustajan mukaan brasilialaisten elintarvekkeiden tuonti Suomeen on lopetettava.
Kokoomusnuoret järjestivät mielenilmauksen Venäjän presidentin vierailun aikana.
Tiede- ja kulttuuriministeri pitää yritysrahoituksen hyötyjä riskejä suurempina.