Artikkelit: Kotimaa

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT paheksuu "työväenpuolueenakin röyhkeästi itseään mainostaneen" kokoomuksen ay-vihamielisyyttä.
Kokoomuksen uuden puheenjohtajavaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä sai Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.
Aamulehti löysi perjantaina Tampereen Tuomiokirkon edustalta hyvinvoivan kannabisviljelmän.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoi keskustan puoluekokouksessa Turussa ottavansa nimityksen "räksyttäjä" kohteliaisuutena.
Alexander Stubb valoi uskoa uuteen nousuun omassa esittelypuheenvuorossaan kokoomuksen puoluekokouksessa Lahdessa lauantaina.
Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) vastaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpon kritiikkiin oppivelvollisuusiän iän nostosta sekä viimeaikaisista koulutuspoliittisista päätöksistä.
Kokoomuksen puheenjohtajaksi pyrkinyt Jan Vapaavuori painotti puheenvuorossaan Lahdessa Suomen tarvitsevan henkistä ryhtiä ja moraalista selkärankaa.
Paula Risikon mukaan Suomessa kaivataan talouden ongelmien tunnustamista.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan Suomi tarvitsee 200 000 uutta työpaikkaa. Tavoitteen saavuttamiseksi Sipilä tarjoaa uudenlaista valtion osaomistusta, kasvurahastoa.
Vuosituhansien ja vuosimiljoonien aikana maapallon ilmasto on kokenut rajujakin muutoksia. Ne eivät olleet ihmiset aikaansaamia. Miksi nyt vain ihmiset syyllistetään, kysyy kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.).
Kokoomuksen puoluekokouspaikalla käydään monia henkilökampanjoita.
Etelä-Suomen Sanomat teki kyselyn kokoomuksen puoluekokouksen 216 edustajan puheenjohtajasuosikista.
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Jan Vapaavuori haluaa korostaa luottamuksen merkitystä politiikan tekemisessä.
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Paula Risikon mielestä kokoomuksessa pitää kyetä ennakoimaan tulevaisuutta.
Jyrki Kataisen vaimolle Mervi Kataiselle päällimmäiseksi ovat jääneet hienot hetket, vaikka raskastakin on ollut.
Kansallinen Kokoomus valitsee tänään uuden puheenjohtajan.
Helsingin Sanomat teki kyselyn kokoomuksen puoluekokouksen 201 edustajan puheenjohtajasuosikista.
Kokoomuksen puheenjohtajuuden jättävä Jyrki Katainen korosti arvopuolueen roolia yhteisen hyvän rakentamisessa.
Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää henkilöliikennepalveluihin liittyvän lainsäädännön uudistuksen.
Kokoomuksen Lahden puoluekokous teki perjantaina useita merkittäviä kannanottoja.
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Alexander Stubb toivoo, että ensi viikon minihallitusneuvottelut saadaan tyylikkäästi ja nopeasti päätökseen.
Helsingin seudun liikenne HSL kertoo, että sen Kutsuplus-palvelun käyttäjämäärät kasvavat vauhdilla.
Ilta-Sanomat teki kyselyn kokoomuksen puoluekokouksen sadan edustajan puheenjohtajasuosikista.
Keskustan puheenjohtajan, kansanedustaja Juha Sipilän mukaan keskusta on kansanliike, joka haastaa kokoomuksen.
Valtiovarainministeri, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei osallistu ensi viikon EU-kokouksiin, koska hän keskittyy minihallitusneuvotteluihin.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) haluaa seuraavassa hallituksessa opetusministerin salkun kokoomukselle.
Maa- ja metsätalousministeriö on tänään vaihtanut Latvialta Suomelle viiden tuhannen lohen kalastuskiintiön Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden alueelle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan tulevissa minihallitushallitusneuvotteluissa hallituksen kehyspäätöstä ei avata.
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauman mukaan ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja on kiirehdittävä koulutusviennin kehittämiseksi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi yrittäjyyskiertueensa tulokset perjantaina Lahden puoluekokouksessa.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sdp.) pitää tärkeänä, että Itella Posti varmistaa kaikessa toiminnassaan postin peruspalvelujen tarjonnan ja edellyttää yhtiöltä nopeita toimia jakeluhäiriöiden poistamiseksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan nuorten naisten osuus sosiaali- ja terveydenhuollon päihdeasiakkaista on kasvanut.
Neljä kansanedustajaa kysyy hallitukselta, voiko valtio osallistua sankarihautojen kunnostamiseen hyvissä ajoin ennen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia.
Lain muutos passirekisteriin talletettujen sormenjälkitietojen hyödyntämisestä vakavimpien rikosten torjumiseksi ei ole mahdollista.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja kokoomusministerit kuittailevat toisilleen hallitusyhteistyöstä.
Jarno Limnéll on nimitetty kyberturvallisuusalan professoriksi Sähkötekniikan korkeakouluun.
Mikael Jungner on yhä näreissään SDP:n puheenjohtajavaihdoksesta.
Kuluttajan oikeuksia koskeva direktiivi on aiheuttanut muutoksia kuluttajansuojalain etämyyntiä koskeviin säännöksiin.
Kokoomus meni hiuksenhienosti keskustan ohi Helsingin Sanomien teettämässä kannatusmittauksessa.
Uniapneaa sairastavat naiset ovat tavallista alttiimpia aivohalvauksille, espanjalaistutkimus osoittaa. Tuo riski kuitenkin pienenee huomattavasti, jos heidän uniapneaansa hoidetaan.